Koti Piha ja puutarha

Piha ja puutarha

Siirtolapuutarhoille uudet vuokrasopimukset 30 vuodeksi

Helsingin siirtolapuutarha-alueet ovat osittain myös kaikille avoimia virkistysalueita Helsingin kaupunki uusii siirtolapuutarhojen nykyiset vuokrasopimukset. Uusi vuokrataso perustuu maan markkina-arvoon. Helsingin kaupungilla ja siirtolapuutarhayhdistyksillä on voimassa sopimukset...

Näin lajittelet kesäkeittiön jätteet

Laita grillihiilet sekajätteeseen ja puiset aterimet biojätteeseen Kesäiltoina monessa pihassa lämpenee saunan lisäksi myös grilli. Grillihiilet lajitellaan täysin jäähtyneenä ja esimerkiksi muovipussiin pakattuna sekajätteeseen. ...

Terassi kannattaa huoltaa keväällä

Paras aika huoltaa puinen terassi on juuri ennen koivun siitepölykauden alkua tai sen jälkeen, toisin sanoen huhtikuussa tai juhannuksen jälkeen. Jos öljyäminen tehdään liian...

Puutarhakaupan kovin sesonki alkaa nyt

Tänä vuonna kotipuutarhureita yhdistää kokeilunhalu. Puutarhurit etsivät uusia lajeja ja lajikkeita ennakkoluulottomasti. Yhtenä esimerkkinä on lämpöisellä kasvupaikalla viihtyvä persikka. – Lähiruoka ja itsekasvattaminen ovat...

Puutarhanhoito elo-syyskuussa helpottaa kasvukauden alkua keväällä

Kesälomalla aikaa vietetään usein kodin ulkopuolella, jolloin puutarhanhoito jää vähemmälle. Monet puutarhat kaipaavatkin syksyn saapuessa hieman ylimääräistä huomiota ja huolenpitoa. Puutarhuri Kaja Krokanin ensimmäinen...

Hyönteisille avattiin oma ”ravintolaketju” Pörriäispuffet

Pölyttäjähyönteisille on avattu oma Pörriäispuffet-ravintolaketju, jonka toimintaa yleisö pääsee seuraamaan myös netissä Pörriäislivessä. Lisätäkseen tietoisuutta ja parantaakseen pölyttäjähyönteisten elinoloja kaupunkiolosuhteissa Valio Luomu on avannut neljä...

Varaudu lumen sulamiseen ja ehkäise kosteusvahingot

Runsaslumisen talven jälkeen sulamisvedet voivat aiheuttaa isoa vahinkoa talon rakenteille, jos ne pääsevät valumaan rakennukseen päin. Lumimassojen sulamiseen kannattaa nyt varautua. Varautuminen on tärkeää,...

Taloyhtiö, näin huolehdit pihasi talvikunnossapidosta

Kuka vastaa kiinteistön turvallisuudesta tai katusi talvikunnossapidosta? Miten taloyhtiön kannattaa varautua talveen, ja voiko talvikunnossapidon hoitaa talkoovoimin? Kiinteistöliitto keräsi vinkit, miten taloyhtiön kannattaa huolehtia...

Pientalojen monilokerokeräys laajenee

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY jatkaa suosittua pientalojen monilokerokokeilua vuodella ja kasvattaa kokeilijoiden määrää pääkaupunkiseudulla. Onnistunut kokeilu on lisännyt lajittelua ja vähentänyt jätteen määrää. Nykyiset osallistujat...

Pihakivet saa puunaamalla puhtaaksi

Lakaiseminen, rikkaruohojen poistaminen ja ajoittainen pesu vedellä pitävät puutarhan kiviset parketit priimakunnossa. Kivipinnat ovat puutarhan helppohoitoisimpia alueita. Niiden peruspuhtaanapito on hyvin simppeliä. Kivipinta pysyy siistinä...