Pasila

Pasilan ja Kalasataman välistä aluetta kehitetään

Teollisuuskadun aluetta kehitetään – osallistu keskusteluun alueen tulevaisuudesta Pasilan ja Kalasataman välistä aluetta kehitetään ja alueelle ollaan laatimassa kaavarunkoa. Tavoitteena on luoda Teollisuuskadun akselista merkittävä...

OmaStadi tulee taas – 8,8 miljoonaa euroa kaupunkilaisten ideoihin

Helsingin osallistuva budjetointi eli OmaStadi käynnistyy taas lokakuussa. OmaStadissa kaupunkilaiset voivat ideoida, suunnitella ja päättää, mihin kaupunki käyttää 8,8 miljoonaa euroa. Kontula, Myllypuro ja Itäkeskus...

Messukeskuksen pysäköintitaloon koronaviruksen express-testausasema

Messukeskuksen pysäköintialueella on avattu uusi drive-in-koronatestausaseman. Testausasema toimii express-periaatteella, jolloin koronatestin vastauksen saa keskimäärin 6 tunnissa. Messukeskuksen drive-in-testausasemalla testataan koronavirusta PCR-testillä nenä-nielunäytteestä. Testiin vaadittavan lähetteen...

Hymyillen lomalta töihin

Elokuun kuluessa useimmilla meistä on loma lopuillaan ja työt kutsuvat taas. Tavallisesti lomalta tullaan tuttuun paikkaan jatkamaan samoja töitä kuin ennen lomaa. Nyt moni...

Sinilevätilanne rauhallinen Helsingin uimarannoilla

Sinilevätilanne rauhallinen Helsingin uimarannoilla ja ulompana merellä Uimavesinäytteet otettiin 6.-10.7. itäisen Helsingin suurilta uimarannoilta. Marjaniemen, Rastilan sekä Iso Kallahden rantojen veden mikrobiologinen laatu oli heikentynyt...

Perhepesiksessä onnistumisten kautta hiki pintaan!

Helsingin Roihuvuoressa on otettu testaukseen uusi harrastamisen konsepti, perhepesis. Ajatuksen takana oli koronakevät, jonka myötä monet perheet ovat tehneet normaalia arkea enemmän asioita yhdessä....

Uimarantojen vedenlaatu hyvä, sinilevää ei havaittu

Kesän ensimmäiset uimavesinäytteet haettiin viime viikolla kaikilta Helsingin 25 yleiseltä uimarannalta. Uimaveden laatu oli hyvä kaikilla rannoilla. Uimavesinäytteiden tulokset ovat nähtävillä kunkin uimarannan ilmoitustaululla. Tämänhetkinen...

Sauna, mökki tai tennisvuoro järjestyy nyt kätevästi verkossa

Helsingin kaupungin yhteinen tilavarauspalvelu Varaamo tarjoaa kaupunkilaisille jo yli sata maksullista ja maksutonta kaupungin julkista tilaa. Kesällä 2020 Varaamoon lisätään myös tapahtumatiloja, saunoja ja...

Helsingissä päästään rippileireille kesäkuussa

Helsinkiläiset nuoret pääsevät koronapandemiasta huolimatta rippileireille ensi kesänä. Helsingin seurakuntien rippileirit käynnistyvät tietyin rajoituksin ja turvallisuus huomioiden pääosin 10. kesäkuuta alkaen. ”Rippikoulu on vuosikymmenet ollut...

Helsinki jakoi Yli 6,7 miljoonaa liikunnalle ja urheilulle

Helsingin Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto on myöntänyt helsinkiläisille urheilu- ja liikuntaseuroille yhteensä 6 702 155 euroa toiminta- ja tilankäyttöavustuksina sekä muiden liikuntaa edistävien yhdistysten...