Kaksi oletettua vaihtoehtoa

Pidän tavallisesti politiikan kaukana työstäni, mutta nyt kannattamassani puolueessa, Perussuomalaisissa, on tapahtunut niin erikoisia asioita, että mielestäni ne ansaitsevat tulla pohdituksi näin hivenen hämmentyneen...

Etelän kesä

Ensimmäinen asia, jonka muistan täkäläisestä kesästä, oli järjettömältä tuntunut kuumuus. Avara ja vanha omakotitalo kainuulaisessa pikkukaupungissa olisi epäilemättä ollut kenen tahansa tiivistämisintoisen remonttimiehen haasteellinen...

Kerrostalomurtojen osuus asuntomurroista on kasvanut

Moni suomalainen lähtee kuluvalla viikolla kesäloman viettoon mökille tai muualle pois kotoaan. Koti jää tyhjilleen, mutta silti moni jättää tekemättä mitään toimenpiteitä asuntomurron...

Stadin friidu ja kundi 2017 ovat tässä

Stadin Slangi ry:n nimeämä vuoden 2017 Stadin Friidu on Pirkko Saisio ja Stadin Kundi Reiska Laine. Nimitykset julkistettiin Helsinki-päivänä Espan lavalla. Stadin Friidu Pirkko Saisio (68...

Uimakausi käynnistyi viileissä, mutta hyvälaatuisissa vesissä

Virallinen uimakausi alkoi tällä viikolla ja kestää elokuun loppuun saakka. Helsingin ympäristöpalvelut tekee uimarannoille kauden aikana tarkastuksia, ja veden hygieenistä laatua seurataan määrittämällä vesinäytteistä...

Reposalmentien varteen ratikkavarikko

Reposalmentien ympäristöön Laajasalon Yliskylässä on suunnitteilla uusia asuntoja ja palveluita sekä raitiovaunuvarikko. Suurin osa asuntorakentamisesta olisi kerrostaloja. Varikkorakennukseen on kaavailtu varikkotoimintojen lisäksi asumista ja palveluita,...

Pienen kahvilamaisen tarjoilupisteen voi nyt perustaa ilman rakennusvalvonnan lupaa

Helsingin rakennusvalvonta ei jatkossa luvita pieniä kahvilamaisia tarjoilupisteitä. Lupaa ei tarvita, mikäli kohteessa ei kypsennetä ruokaa, tarjoilualue on kooltaan korkeintaan 20 m2 ja siinä...

Lähiöiden sosioekonominen asema on heikentynyt

Lähiöiden sosioekonominen asema on muuttunut merkittävästi vuodesta 1990. Tuoreessa tutkimuksessa on tarkasteltu Helsingin seudun 1960- ja 1970-luvuilla rakennettuja kerrostalolähiöitä ja niiden sosioekonomisia ja väestöllisiä...

Mitä puuhaa ja ruokaa lapselle kesäksi?

Lapset ovat jo lomalla, mutta itsellä on vielä monta päivää ellei jopa viikkoa töitä edessä. Kaikillahan ei kesälomaa välttämättä ole ollenkaan. Moni juniori pärjää...

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä on vuoden helsinkiläisurheilija

Vuoden helsinkiläisurheilija on perinteinen Helsingin kaupungin vuodesta 1964 lähtien jakama tunnustuspalkinto, joka myönnetään ansioituneelle helsinkiläiselle urheilijalle vuosittain 12. kesäkuuta. Tänä vuonna vuoden helsinkiläisurheilija, Kristiina...