Vaarallista jätettä kerättiin aiempaa enemmän
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY järjesti tänä syksynä toista kertaa vaarallisen jätteen keräyskokeilun.
Keräysauto kiersi Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kirkkonummella 4.9.–4.10.2023 yhteensä 74 pysähdyspaikalla.
Tänäkin vuonna pysähdyspaikat...
Työttömien määrä lisääntyi Uudellamaalla
Työttömien kokonaismäärä nousi Uudellamaalla lokakuussa 2023 kymmenen prosenttia verrattuna vuotta aikaisempaan.
Lokakuun 2023 lopussa työttömiä työnhakijoita oli 7 859 henkilöä enemmän viime vuoden lokakuuhun nähden.
Koko...
Tapiolassa havaittu lihansyöjäkasveja – suoalue halutaan suojella
Pohjois-Tapiolan Turvesuon nevalla on tavattu pikkukihokkia, jonka tahmeisiin karvaisiin lehtiin hyönteiset takertuvat ja tukehtuvat.
Espoon kaupunginhallitus päätti 4. joulukuuta tehdä Uudenmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukselle...
Naisten koripallon EM-kisat osittain Espooseen 2027
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on myöntänyt naisten koripallon EM-kisojen 2027 järjestelyoikeuden Suomelle ja Liettualle.
Espoon kaupunki tiedotti asiasta 24. marraskuuta 2023.
Suomi haki vuoden 2027 EM-kisaemännyyttä yhteishakemuksella...
Vesivaloshow avaa uudenvuoden juhlinnan Espoossa
Kaupunkilaisille järjestetään jälleen iso uudenvuoden aaton tapahtuma Espoossa.
Espoon uusivuosi 2024 -tapahtuma rakentuu kohtaamisten ja osallistavan tekemisen ympärille. Tapahtuma sijoittuu tänä vuonna Tapiolaan, mikä samalla...
HSL:n Reittiopas kertoo, onko bussissa tilaa
HSL.fi-sivuston Reittiopas alkaa näyttää ajantasaista tietoa siitä, kuinka paljon busseissa on matkustajia.
Aluksi tietoa on tarjolla uusimmista busseista, joiden täyttymistä seurataan laskentalaitteilla.
Tällä hetkellä tietoa saadaan...
Pohjantorin ostoskeskuksen laajennuskaavoitus etenee
Pohjois-Tapiolan Pohjantorin ostoskeskuksen uudistamiskaavoitus edistyy. Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 6. marraskuuta asettaa Pohjantorin asemakaavan muutosehdotuksen nähtäville.
Asemakaavamuutoksen tavoitteena on uudistaa Pohjantorin ostoskeskusta sallimalla nykyistä suuremman päivittäistavarakaupan...
Iso rakennustyömaa alkoi Otaniemessä
Työympäristöjen asiantuntija Technopolis on aloittanut Teknologian Tutkimuskeskus VTT:n käytössä olevan Innopoli 4 -kiinteistökokonaisuuden kolmannen vaiheen rakennustyöt Otaniemen Tekniikantiellä.
Laajennuksen rakentajana toimii YIT ja hankkeen arvioidaan...
Hevosaiheista taidetta Vermon raviradan aitaan
Jenni Tieahon Hummani hei! -teosta voi nyt ihastella pikaraitiolinja 15:n kyydistä tai raveihin mennessä.
Vermon raviradan aitaan suunniteltu teos koostuu yhdeksästä alumiinikomposiittilevystä, joita koristaa kuvat...
Runkobussilinja 550 lakkautetaan
Alun perin Jokeri-bussilinjana 20 vuotta sitten aloittanut bussilinja 550 lakkautetaan ensi vuodenvaihteessa. Raide-Jokerin pikaraitiolinja 15 korvaa bussilinjan liikennöinnin.
HSL kertoo verkkosivullaan, että runkobussilinjan 550 liikennöinti...









