Oma polkuni yrittäjäksi alkoi yli 18 vuotta sitten, eikä minulla ollut aavistustakaan, mihin ryhdyin. Tiesin kyllä, että asiantuntijatyöni työllistää silloisen toiminimen kautta, mutta perehtyminen ja tiedon hankinta byrokratiaa varten yllätti. Onnekseni minulla oli mentoreita, joiden avulla etsin hyvän kirjanpitäjän, joka hoiti sellaiset asiat puolestani, joihin oma substanssini ei yltänyt. Kaikki tuo vaati kuitenkin sen, että minulla oli asenne, yrittäjämäinen asenne, joka mahdollisti vaivannäön ja perehtymisen yrittäjänä toimimiseen liittyviin asioihin. Mitä tuo asenne on ja mitä se kellekin tarkoittaa? Opetushallitus on onneksi määritellyt yrittäjyyskasvatuksen ja sen tavoitteena on:
• lisätä yrittäjyyteen liittyviä myönteisiä asenteita
• vahvistaa yrittäjämäistä toimintaa
• kehittää yrittäjyyteen liittyviä tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tunnistaa omaa osaamista
• aikaansaada uutta yrittäjyyttä.
Yrittäjyyskasvatuksessa tärkeää on kokeileminen ja toiminnallisuus, mikä toteutuu yrittäjyyteen ja työelämään liittyvissä kokemuksissa ja tehtävissä, esimerkiksi projekteissa ja yritysyhteistyössä. Ja vielä lisäksi: ”Yrittäjyyskasvatuksen näkökulmasta koulutuksen tavoitteena on saada lapset ja nuoret innostumaan voimallisemmin oman elämänsä rakentamisesta. Oppilaitosten ja työelämän yhteistyöllä lapset sekä nuoret saavat realistisen käsityksen työelämästä ja yrittäjyydestä sekä oppivat tulevaisuuden työelämätaitoja.”
Ratkaisukeskeisenä työnohjaajana ja kohta myös lyhytterapeuttina allekirjoitan tuon Opetushallituksen koulutustavoitteen, jossa ihminen voidaan saada innostumaan ”voimallisemmin oman elämänsä rakentamisesta”. Meillä on joka hetki mahdollisuus tehdä valintoja ja noiden valintojen tukena on muita ihmisiä, mikäli niin haluaa.
Se, kuinka yritykset ja oppilaitokset yhdistävät polkujaan, näkyy eri tapahtumissa, joissa yritykset rekrytoivat työntekijöitä, mutta samalla se on myös näyttämö sille, miten yrittäjyys näyttäytyy opiskelijalle.
Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä ovat ne useimmat syyt, miksi joku alkaa yrittäjäksi, eikä vain tyydy etsimään sopivaa työpaikkaa?
Me Pohjois-Helsingin Yrittäjät haluamme tehdä aktiivisesti yhteistyötä alueemme oppilaitosten kanssa, joten innostutaan yhdessä yrittäjyydestä!
Helena Miettunen, Intervuo Oy
Pohjois-Helsingin Yrittäjät, hallituksen jäsen