Syyskierros

Tarkkailin jo viidettä kesää motellia, jonka kustannukset ovat kohtuulliset ja asiakaskunta pieni. Se, että majoitustilat ovat kooltaan vaatimattomat ja asiakkaat hankkivat itse ravintonsa, ja huolehtuvat siivouksesta, pitää kulut erityisen pieninä.

Motellin perusinvestointi tapahtui jo vuosia sitten. Verotuskaan ei tuota huolia. Asukkaat tarvitsevat majoitusta vain kesäisin, sääoloista johtuen vain pari kolme kuukautta. Tämä majoitustila on rakennettu suuren, käytöstä poistetun maatalousrakennuksen toiseen kerrokseen. Majoitustiloihin kulku tapahtuu ulkokautta. Alla oleva tila on varattu yhteisiin illanviettoihin. Niihin osallistuu ainoastaan aikuisväestö. Jälkikasvu torkkuu yhden huoneen asunnoissa koko kesäkauden. Syyskuussa tilat alkavat tyhjentyä ja koko maatalousmatkailuun tottunut seurue suuntaa matkansa kauas etelään, aina Etelä-Afrikkaan asti.

Voisi luulla, että tuollainen elämäntapa olisi kohtuuttoman kallista, mutta kaikkea muuta. Asiakkaat syövät ilmassa ja jopa nukkuvat ilmassa, eivätkä he tarvitse muuta kuin suotuisaa tuulta.

Kesän alkaessa vieraat palaavat, tarkalleen omiin huoneisiinsa, joita on yhteensä pari kymmentä. Uskollisuus on niin syvää, että muutamat perheet ja yksinäiset kulkijat ovat viettäneet kesälomiaan täällä Sydän-Hämeessä jo toistakymmentä vuotta.

* * *

On paikallaan paljastaa, että selkärankainen tumma joukko on sukunimeltään Apus ja etunimeltäänkin Apus. Heitä ei sponsoroi Apu-lehti, ainakaan toistaiseksi. Tervapääsky on niiden tuttu nimi suomeksi. Tervapääskyt eivät kuulu suureen suomalaiseen Tervan sukuun, jonka juuret ovat Pälkäneveden  pohjoisrannalla. Myöskään Hella Wuolijoen kirjallinen peitenimi Juhani Tervapää ei liity tähän.

Tervapääsky on siis tuollaista elämää viettävä pieni lintu, jonka liikkeisiin on pystytty niihin asetettujen radiosondien ansiosta tutustumaan. Suomesta niitä lentää ja liitelee 30-50 000 yksilöä talven viettoon Afrikan eteläosaan ja tässä kuvaamani motellihuoneet ovat katon rajaan aitoolaisen Matti Ruljan kovertamien oviaukkojen takana, kooltaan kämmenen kokoisina.

Näin syyskierroksen kieppeissä olemme pystyneet seuraamaan suurten lintujen, kuten joutsenten, kurkien ja syysmuuttoa kirkkaalla taivaalla, mutta tervapääskyt saattavat asettaa haasteita jopa sellaiselle huippubongarille kuin ministeri, kansanedustaja Pertti Salolaiselle. Täytyy kysyä Vellivaaran Marathon Societyn seuraavassa tapaamisessa.

MARTTI HUHTAMÄKI

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.