Tekisi mieli vetää vaihde kakkoselle Tuntemattoman sotilaan vänrikki Koskelan tavoin. Kyse ei kuitenkaan kiljun voimalla uhoamisesta, vaan siitä, että täällä Laajasalossa ei näköjään päästä eroon jatkuvan rakentamisen sotkusta ja melskeestä.
Vastikään valmistui alueen mittavin, suurin ja ehkä myös kaunein rakennushanke eli raitiolinjan veto Yliskylästä kohti rantaa, siltaa ja Hakaniemeä. Paikalliset kyllä ymmärsivät laajasti raidehankkeen idean, vaikka pinna olikin kireällä useammin kuin kerran kaivantojen, työkoneiden, pölyn, loskan ja yleisen likaisuuden keskellä.
Pieni hengähdystauko olisi ollut tarpeen.
xxx
Mutta ei, kaupunki löysi kapeimman kaistaleen Koirasaaren- ja Reiherintien kulmauksessa. Kaistan leveys tieltä rivitaloihin on häthätää 70 metriä. Olisiko jostakin voinut löytää vielä pienemmän kapeikon kerrostalolle.
Kuusikkoinen kallio teiden kulmauksessa ei tietenkään ole mikään Kuusamon Karhunkierros, mutta osa paikallisluontoa se oli hitulaisen, korkean kuusenlatvuksen jäniksenkorvia myöten. Nyt kallio räjäytetään, eikä täälläpäin tarvita herätyskelloa, kun kallio jysähtää ensi kerran jo seitsemän korvilla.
Ymmärrän ja niin tajuaa moni muukin, että asuntoja tarvitaan. Kannattaisiko kaupunkisuunnittelijoiden ja kuntapäättäjien harkita rakennuskohteita ihan paikan päällä, eikä kartoista.
Aktiivisina toimittaja-aikoinani istuin melko tiuhaan Helsingin valtuuston kokouksissa, jututin virkamiehiä ja päättäjiä. Aika nopeasti näin, kuinka pitkään valtuustossa tai virkamiehenä tahkonnut, alkaa pitää kuntalaisia ikävänä porukkana, jonka oikeastaan pitäisi pitää suunsa kiinni.
Demokratian tärkein olemus tahtoo unohtua silloin, kun kutsu käy kaupungin juhlalounaille, presidentin linnaan tai firman kelohonkamökille Lappiin.
xxx
Kuten hyvin tiedämme, demokratian ydin unohtui myös presidentti Urho Kekkoselta valtansa täyteydessä. Sen ajan poliitikoista ja meistä tavallisista tallaajista lähes kaikki olivat sitä mieltä, että vain Kekkonen voi meidät pelastaa Neuvostoliiton uhasta ja muistakin kauheuksista.
Kansallisteatterin pääohjaajan Esa Leskisen kirjoittama ja ohjaama Toinen Tasavalta kertoo tuosta vaikeasta, synkästä ajasta sotien jälkeen, kun Porkkalassa oli neuvostotukikohta ja uhka todellinen. YYA-sopimus edusti ystävyyden irvikuvaa. Se oli pakkoystävyyttä, alistumista vieraan valtion sanelemiin ehtoihin.
Leskinen tekee dokumenttiteatteria, joka parhaimmillaan on kertomus suuresta, kansallisesta tarinasta, sosiaalisen hyvinvoinnin, koulutuksen tasa-arvoisten mahdollisuuksien, kaiken kaikkiaan hyvinvointivaltion rakentamisesta. Se ei ollut kivuton prosessi, mutta kuten Jukka Puotilan Paasikivi ja Vesa Vierikon vanha Kekkonen toteavat: meidän tehtävä on selviytyä.
Leskinen luo videoiden avulla sotien jälkeisen maailman, luennoi välillä liikaa, mutta osoittaa kiistatta sen, mikä on tärkeää myös nyt, kun demokratiaa murennetaan kaikkialla.
