Iisalmessa syntynyt Erkko Kivikoski (2.7.1936 – 11.8.2005) tunnetaan erityisesti suomalaisen uuden aallon elokuvien ohjaajana. Kivikoski kävi koulua Munkkiniemessä, jossa hän vaikutti monipuolisesti myös myöhemmin, aikuisiällä.
Munkkiniemen yhteiskoulun oppilaaksi Erkko Kivikoski tuli vuonna 1948. Perheen asunto sijaitsi Munkkiniemen puistotie 16:ssa, B-portaan ylimmässä kerroksessa. Koulupoika innostui musiikista ja harjoitteli kotonaan trumpetinsoittoa. Tarinan mukaan samassa rapussa asuneen Konkan kulttuuriperheen kirjailijaisä, Juhani Konkka, julmistui ensin pahasti työtään häirinneestä metelistä.
Myöhemmin asia sovittiin ja nämä eri alojen taiteilijat ystävystyivät.
Lukion Erkko Kivikoski kävi Ilmajoella, jonne hänet lähetettiin ilmeisesti sukulaisten luo. Syyksi on mainittu se, että vanhempien mielestä musiikkiharrastus haittasi Helsingissä liikaa koulunkäyntiä.
Yhtä kaikki, soitto ei suinkaan vähentynyt vaan Erkko esiintyi trumpetistina eri puolilla maakuntaa, kruunuhäissäkin. Ylioppilaaksi hän valmistui Ilmajoella 1957 ja suoritti sen jälkeen merkonomin tutkinnon.
Veri veti kuitenkin luovempaan työhön ja kiinnostus kohdistui yhä enemmän elokuvan maailmaan. 1960-luvun alussa Kivikoski pääsi tekemään ensimmäiset lyhytelokuvansa, joista impressionistinen Tori palkittiin Berliinin festivaalien ”hopeakarhulla”. Saman vuonna Kivikoski teki ensimmäisen pitkän filminsä Kesällä kello viisi, josta tuli hänen varsinainen läpimurtonsa.
Kesällä kello viisi toi raikkaan tuulahduksen suomalaiseen elokuvaan. Itse tarina on varsin pelkistetty, yksinkertainen välähdys kahden nuoren ihmisen parisuhteen kehityksestä. Kivikosken otteessa on kuitenkin uudenlaista kepeyttä ja vapautuneisuutta, joka ilmentää uskottavasti aikakauden nuorten aikuisten elämäntunnetta. Mielentilojen havainnointi on herkkävireistä. Kivikoski on liittänyt tähän esikoispitkäänsä myös hyvin tunnelmallista kuvaa Munkkiniemen puistotieltä. Kohtauksia kuvattiin lisäksi ohjaajan silloisessa asunnossa, Munkkiniemen puistotie 17:ssä.
Seuraava Kivikosken elokuva Käyntikorttini (1964) edusti täysin toisenlaista tyylilajia: historiaan etäännytetty mutta yleisinhimillinen pikkukertomus on sävyltään humoristisen haikea. Tämän jälkeen ajan henki vei Kivikoskeakin yhteiskunnallisempaan suuntaan elokuvissa Kuuma kissa? (1968), Kesyttömät veljekset (1969) ja Laukaus tehtaalla (1973). Viimeksi mainitussa kärjekkäässä teoksessa on tekijöiden oman julistuksen mukaan kyse ”työn ja pääoman ristiriidasta”. Kivikosken viimeiseksi pitkäksi näytelmäelokuvaksi jäi Yö meren rannalla (1981). Tässä ajallisesti ja paikallisesti tiivistetyssä draamassa eri sukupolvien kokemukset ja asenteet törmäävät kipeästi, idyllisessä huvilamiljöössä yhden iltayön kuluessa.
Erkko Kivikosken elokuvatuotanto ei kasvanut erityisen laajaksi. Töistään hän sai kuitenkin peräti kuusi Jussi-palkintoa. Trumpettia itse soittaneelle ohjaajalle elokuvien musiikki oli tietysti tärkeä asia. Niinpä hän valitsi taitajia kuten Pentti Lasasen (Kesällä kello viisi) ja Lasse Mårtensonin (Kuuma kissa?) tekemään musiikkia elokuviinsa. Ohjaustöidensä ohella Erkko Kivikoski oli 1970-luvulla perustamassa elokuvan tekijöiden ammattiliittoa ja toimi opettajana Taideteollisessa korkeakoulussa.
Trumpetti, elokuvat, Solnan grilli
Munkkiniemessä Erkko Kivikoski tunnettiin myös ravintoloitsijana. Keväällä 1966 hän perusti vaimonsa Laura Kivikosken kanssa Solnantielle, entisen kotitalonsa liiketilaan ravintola Solnan grillin. Se saavutti pian hyvän maineen laadukkaana ruokaravintolana. Myöhemmin paikka sai uudet omistajat ja nimikin lyheni. Yli 50 vuoden ajan ravintola Solna toimi Munkkiniemessä, vuoteen 2017 asti.
Veli-Pekka Salminen
Kuva 1) Erkko Kivikoski
Kuva 2) Munkkiniemen puistotietä elokuvassa Kesällä kello viisi (1963)
Kuva 3) Ravintola Solna Munkkiniemessä
