joo, joo, muistamalla ei liikenteessä yksinomaan pärjää. Mielestäni. Siitä olenkin taittanut peistä viime aikoina HUS:n viranomaisten kanssa. Aina, katsokaas piristää pieni näkemysero eritoten viranomaisten kanssa. Olen nimittäin kaihileikkausjonossa. Jono on, tietty, pitkä kuin taivas. Soittelin ja kyselin asiantilaa. Sanoin tarvitsevani leikkausta, koska ajan autoa ja huono näköisyys haittaa jo nyt ajokykyäni. Läheltä piti tilanteita on tänä kesänä minulla ollut luvattoman paljon. Kaihileikkauksella ei kuulemma ole mitään tekemistä ajokyvyn kanssa, vastattiin. Ihmettelin vastausta suuresti. Kyllä näkökyvyn heikkeneminen suuresti vähentää ajoturvallisuutta. Uskoisin, että sokeana on todella vaikea ajaa turvallisesti, vai ovatko HUS:n viranhaltijat tulleet siitä toisiin ajatuksiiin, kysyn vaan? Laput silmille ja menoksi, onko kokeiltu? Taidan ottaa tuon lausunnon kirjallisena kolmena kappaleena ja näyttää paperia aina tarpeen vaatiessa. Eli ei mitään turhia vaatimuksia minulla ole enää ajokyvyn suhteen. Kaikki kelpaa, kun näkisi edes silmästä silmään! No, on tietysti toinenkin mahdollisuus, raottaa lompsaa tarpeeksi ja saada siten asia järjestykseen, tietty. Mutta asioiden yksinkertaistaminen kiukuttaa. Ja jos monimutkaisella ongelmalla on vain yksi ratkaisu, on se useimmiten väärä!
Kesä siis tuli ja meni. Kuumaa oli. Nyt ymmärtää noita etelän immeisiä, kun siellä ei oikein tapahdu mitään hetkessä. Kaikkea saa odotella uskomattoman kauan. Kuka hirveässä kuumuudessa jaksaa mitään tehdä. Ilmalämpöpumppuja pitäisi saada miniversioina vyötärölle asennettuina. Se voisi hieman viilentää, mutta mihin töpseliin sen oikein voisi laittaa kiinni? Peräpuoleeni mahtuisi helposti töpseli, jos kroppani pystyisi johtamaan sähköä. Mutta kun ei, niin ei! Ei tämä ihmisen kroppa ole yhtään asennettu ilmastonmuutosten varalle. Uusiksi tulisi laittaa ja sassiin.
Sisareni ja minun televisiot kesäaikaan elivät taas ihan omaa elämäänsä. Päiväkausiin ei näkynyt muuta kuin pimeää tai ruudullisia kuvioita, ja sitten yhtäkkiä tuli kuva ja kaikki värit näkyviin. Uskomattoman omatoimista. Näin elettiin ja pidettiin televisiot yötä päivää auki kunnes ne pimenivät ihan itsestään. Oli kuin minulla olisi ollut jokin näkymätön vieras talossani, joka sääteli sähköisiä laitteitani. Mielestäni ihan hyvä tyyppi kuitenkin! Sisareni pyysi asentajaa taloillemme, ei immeistä näkynyt eikä kuulunut. Ehkä tulee sitten joskus.
Tyttäreni haluaisi, että minulla olisi joku turvamies lähistöllä. Hän pelkää, että yksinäiselle naiselle ja tämän ikäiselle tapahtuu jotain. Kaatuu tai hukkuu tai karhu syö koko lihaklimpin! Nyt kesällä kävi useita vieraita ja olen siksi itse tullut nyt sellaiseen tulokseen, että haluaisin jakaa loppuelämäni sellaisen henkilön kanssa, joka jättäisi minut rauhaan suurimmaksi osaksi elämääni! Se ehkä sopisi meikäläiselle. Se on siinä ja siinä, että sopisi. Katsotahan!
Elina Kuosmanen
