
Viime aikoina on runsaasti uutisoitu hiihtoladuilla tapahtuvasta kävelystä. Erityisesti Helsingin Keskuspuistossa on ollut useita hiihtäjien ja jalankulkijoiden yhteenottoja. Kävelijät ovat perustelleet ladulla kävelyään puuttuvilla kylteillä ja epäselvällä ohjeistuksella. Lisäksi osan mielestä hiihtäjiä suositaan kävelijöiden kustannuksella.
Pääkaupunkiseudulla talvet ovat vaihtelevia. Joinain talvina lunta ei ole juuri nimeksikään ja toisina talvina, kuten tänä vuonna, lunta on hyvin. Hiihtäminen ei siis aina ole pääkaupunkiseudulla edes mahdollista. Mutta silloin kun lunta riittää, riittää myös hiihtäjiä. Suomalaiset rakastavat hiihtoa.
Toissa viikonloppuna Paloheinän liikuntapuisto oli täynnä hiihtäjiä. Parkkipaikka ei koskaan ole ollut yhtä täynnä. Helsingin on vallannut oikea hiihtobuumi. Ja ymmärtäähän sen, hiihto on Suomen kansallislaji. Hiihtoon liittyy myös eräitä kirjoittamattomia sääntöjä. Yksi tärkeimmistä on, että ladulla ei kävellä.
Ladulla käveleminen on ennen kaikkea turvallisuusriski. Alamäessä ja muualla, jossa nopeus kasvaa, on kävelijän väistäminen vaikeaa. Vaarassa loukkaantua on niin hiihtäjä kuin kävelijäkin. Toisekseen ladulla kävelijät vahingoittavat latua ja tekevät hiihtämisestä epämiellyttävää ja hankalaa. Ei ole mitään järkeä, että kaupungin huolella tekemät ladut tuhoutuvat kävelijöiden toimesta.
Liikkuminen edellyttää aina yhteistyötä ja kommunikaatiota. Kaupungissa eri liikkumismuodot kulkevat sulassa sovussa. Uskon, että myös hiihtäjien ja kävelijöiden yhteistyö on mahdollista ilman, että kävelijät joutuvat turvautumaan hiihtolatuihin päästäkseen haluamaansa paikkaan.
Hiihtokausi pääkaupunkiseudulla ei kestä pitkään. Suurimman osan vuodesta hiihtoladut ovat muussa kuin hiihtäjien käytössä. Lisäksi erityisesti Keskuspuistossa ja Paloheinässä on huolehdittu siitä, että alueella on myös riittävästi kävelyväyliä. Yritetään siis jatkossa kunnioittaa hiihtäjiä ja olla kävelemättä hiihtoladulla. Se on lopulta kaikkien etu.