Vantaan ratikan valmistelevia töitä tehdään syksyn aikana Peltolantiellä ja Puutarhatiellä.
Työt alkavat syyskuun lopussa ja valmistuvat marraskuun alkuun mennessä.
– Valmistelevien töiden aikana parannamme Puutarhatietä välillä Tikkurilantie-Peltolantie ja Peltolantietä välillä Puutarhatie-Osmankäämintie, tiedottaa Vantaan kaupunki.
Työn aikana Peltolantie välillä Mesikukantie-Osmankäämintie joudutaan sulkemaan moottoriajoneuvoliikenteeltä kahdessa osassa, mutta tonteille ajo kuitenkin mahdollistetaan.
Vaihe 1 kestää noin kaksi viikkoa ja sen jälkeen vaihe 2 toiset noin kaksi viikkoa.
– Työmaalla on vaikutuksia myös kävely- ja pyöräilyreitteihin, mutta toimivat reitit varmistetaan aina työvaiheiden mukaisesti. Peltolantiellä myös kadunvarsipysäköintiä joudutaan rajoittamaan töiden aikana.
Työmaan turvallisuudesta huolehditaan esimerkiksi liikenteenohjaajien ja liikennevalojen avulla.
Työn on tilannut Vantaan kaupunki ja urakoitsijana toimii Destia.