Vantaalle rakennetaan suuri maanalainen lämpövarasto

Varanto-nimisen maanalaisen lämpövaraston rakennustyöt etenevät Vantaalla.

Maanalaisten louhintatöiden lisäksi tulevan kevään ja kesän aikana uusina rakennusvaiheina alkavat kuiluyhteyden louhinnat ja maan alle kaivettujen yhteyksien tekeminen Varantoon.

– Rakennamme Vantaan Kuusikonmäkeen Kehä III:n ja Vanhan Porvoontien ramppialueelta alkavaa, syvälle Kehä III:n alle sijoittuvaa lämpövarasto Varantoa, jonne voidaan varastoida 90 gigawattituntia lämpöenergiaa, tiedottaa Vantaan Energia.

Varannon mittava louhintaurakka alkoi loppuvuodesta 2025.

Tämän hetken tavoitteen mukaan Varanto olisi käytössä vuonna 2030.

Valmistuttuaan Varanto on suuri lämmön kausivarasto, jonka ansiosta kesän lämpöä, jätteenkäsittelyn sivutuotteena saatua lämpöä, edullisen sähkön hetkinä sähköisesti tuotettua lämpöä ja hukkalämpöjä saadaan otettua talteen lämmöntarvehuippujen varalle.

Vielä noin 2,5 vuotta kestävät louhinnat jatkuvat ja etenevät koko ajan syvemmälle maan alle.

Tunneleita oli maaliskuun alkupuolen tilanteessa louhittuna noin 170 metriä. Louhinta tunneleissa etenee noin 20 metrin viikkotahdilla.

Maanalaisen louhinnan ohella alkaa myös uusia rakennusvaiheita.

Variskalliolle rakennetaan Varannon pystykuilu ja tämän päälle huoltorakennus, joka on valmistuttuaan aidan takana oleva ja kooltaan pienehköä omakotitaloa vastaava rakennus.

Kuilurakennuksen louhinnat alkavat arviolta alkukesästä.

Sitä ennen alue raivataan ja aidataan. Maaliskuun aikana Variskalliolta kuilurakennuksen alueelta kaadetaan puita. Kuilurakennuksen pohja toteutetaan avolouhintana.

– Itse kuilun louhinta tehdään poraamalla ja mahdollisesti sahaamalla maan päältä ja räjäyttämällä alakautta kiveä tunneliin, jolloin kuilun räjäytykset ja louheenajo saadaan pidettyä maan alla pois asuinalueelta, kertoo Vantaan Energia.

Kuilurakennukselle tehdään myös Varannon maan alla kulkevat yhteydet. Varannon sähköistäminen edellyttää kaapelointia, joka tuodaan Varantoon Hakkilan sähköasemalta.

Kaapelointiurakka alkaa aikaisintaan kesällä 2026.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.