Tammiston kauppatielle kaavoitetaan uusi asuinkortteli

kuvituskuva

Asuinkerrostalojen asemakaavoitus Tammiston kauppatien ja Säätökujan risteyksen viereen etenee.

Vantaan kaupunginhallitus päätti huhtikuussa asettaa nähtäville osoitteessa Tammiston kauppatie 6 sijaitsevan tontin asemakaavan muutosehdotuksen.

– Asemakaavamuutoksella mahdollistetaan alueella olevien liike-, toimisto-, teollisuus- ja varastorakennusten korvaaminen asuinkerrostaloilla ja pohjakerroksen liiketiloilla, tiedotettiin kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen.

– Alueelle tavoitellaan monipuolista asumista. Uudisrakentamisella tiivistetään kaupunkirakennetta, parannetaan kaupunkitilan viihtyisyyttä ja kevyen liikenteen mahdollisuuksia sekä huomioidaan viereisen kadun raitiotievaraus.

Rakennusoikeus mahdollistaisi noin 170 uutta asukasta. Asuntoja olisi arviolta 126 ja niiden keskikoko olisi noin 57 neliömetriä.

Asukkaiden autojen parkkipaikat sijoittuisivat maantasoon pääosin tontin pohjoispäähän ja länsireunaan.

– Asemakaavan muutoksella muodostetaan paikalliselle asuinalueelle uusi urbaani asuinrakennusten reunakortteli. Kortteli parantaa alueen kaupunkikuvaa ja tuo uutta asumista hyvien liikenneyhteyksien varrelle, kerrottiin lautakunnan esityksessä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.