Sisäilmakorjauksia tehdään useissa Vantaan kouluissa

0
69
kuvituskuva

Vantaalla tehdään kesän 2022 aikana suurehkoja sisäilmakorjauksia kaikkiaan kahdeksassa oppilaitoksessa ja yhdessä päiväkodissa.

Kohteet sijaitsevat eri puolilla Vantaata, muun muassa Myyrmäen seudulla, Koivukylässä, Rekolassa, Aviapoliksen suuralueella ja Itä-Vantaalla.

Yleisimmin sisäilmakorjauksessa tiivistetään rakenteet, läpiviennit ja rakenneliittymät. Lattiarakenne kapseloidaan, ja lattian pintamateriaalit uusitaan sekä tasapainotetaan ilmanvaihto. Tarvittaessa kohteissa tehdään tämän lisäksi korjausalueen ilmanvaihdon nuohous- ja säätötöitä.

– Koulujen sisäilmakorjaukset pyritään mitoittamaan sellaisiksi, että ne saadaan toteutettua loma-aikana ennen koulun alkua. Jos rakenteiden purkamisen yhteydessä löytyy uusia korjausta vaativia kohtia, ne korjataan mahdollisuuksien mukaan samalla kertaa, kerrotaan Vantaan kaupungin tiedotteessa.

Jos kesätauko ei riitä suunniteltujen korjausten toteuttamiseen, korjauksia jatketaan myöhemmin koulun kanssa sovittavana ajankohtana, mistä kaupunki tiedottaa lisää myöhemmin.

Kaivokselan koulussa tehdään opetustiloissa laajoja lattiakorjauksia ja rakenteiden tiivistyksiä sekä asennetaan luokkien välisiä ovia, jotta tilat soveltuvat paremmin yhteisopetustiloiksi. Lisäksi korjataan liikuntasalin pukuhuoneiden, suihku- ja wc-tilojen märkätiloja.

Kivimäen koulussa Martinlaaksossa korjataan laajasti C-solun alakerran tiloja. Lisäksi korjausalueen ikkunat uusitaan ja luokkien väliin tehdään taittoseiniä.

Päiväkummun koulussa korjataan neljä luokkaa sekä käytävä- ja varastotiloja.

Rekolan koulun laajennusosan luokat ja päärakennuksen pohjakerroksen liikuntasalin pukuhuoneet korjataan.

Simonkallion koululla uusitaan lattiapintoja sekä tiivistetään rakenteita neljässä opetustilassa. Keittiön seinän paikallinen kosteusvaurio korjataan.

Sotungin koulussa korjataan kotitalousluokkien tilat, uusitaan opetuskeittiöiden kalustus ja keittiölaitteet sekä tehdään tilamuutoksia.

Vantaan ammattiopiston Varian Myyrmäen Ojahaantien yksikössä tehdään työpajarakennuksessa paikallisia lattiakorjauksia, korjataan IV-konehuone sekä päärakennuksen aula ja tuulikaappi.

Varia Koivukylän Talvikkitien yksikössä tehdään korjauksia kabinetissa ja eri kerroksissa useissa työhuoneissa. Lisäksi useissa tiloissa uusitaan ikkunat.

Koulujen lisäksi myös Peltovuoren päiväkodissa tehdään sisäilmakorjauksia kellarikerroksessa. Peltovuoren päiväkoti sijaitsee Ylästössä Aviapoliksen suuralueella.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.