Rajakylän päiväkodin piha-alue kunnostetaan

Kuvituskuva

Vantaan kaupunki on käynnistänyt useita koulu- ja päiväkotipihojen parannustöitä tänäkin kesänä.

Itä-Vantaalla on alkanut Rajakylän päiväkodin piha-alueen kunnostustyöt 7. elokuuta.

Kunnostustöiden arvioidaan valmistuvan lokakuun alussa.

Rajakylän päiväkodin pysäköintialuetta laajennetaan niin, että sinne saadaan kaupungin mukaan turvallinen jalankulkuliikenne ja pysäköinti henkilökunnalle ja saattoliikenteelle.

– Piha jaetaan kahtia ja samalla saadaan lapsille luonnonmukaista metsäistä piha-aluetta. Vanhoja leikkivälineitä uusitaan. Pihalle tulee myös pieni pelikenttä, kerrotaan Vantaan kaupungin tiedotteessa.

Peltolan koulun piharemontissa Tikkurilassa uudistetaan saattopysäköintialue ja välituntiliikuntamahdollisuuksia.

Peltovuoren päiväkodin pihalla Ylästössä on käynnissä laaja korjaus, joka jatkuu syyskuun lopulle asti.

Päiväkodin pihan kuivatusta parannetaan korjaamalla hulevesijärjestelmää. Pihan leikkivälineitä ja kalusteita uusitaan ja lisätään pihan toiminnallisuutta ja turvallisuutta. Lapsia liikkumaan innostaa jatkossa muun muassa asfalttiin maalattava ajorata. Lapset ja päiväkodin henkilökunta ovat osallistuneet pihan suunnitteluun.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.