Vantaan kaupunki järjesti tänä kesänä 8. kerran puistoruokailun.
Kävijöitä oli edellisvuotta runsaammin.
– Kesän aikana jaettiin yhteensä 33 318 annosta, mikä on yli tuhat annosta enemmän kuin kesällä 2025. Koululaisia ruokaili puistoissa etenkin alkukesästä, ja alle kouluikäisiä lapsia etenkin heinäkuussa. Kesän suosituimmat ruoat olivat jauhelihalasagnette, tonnikalapastavuoka ja kalakeitto, tiedottaa Vantaan kaupunki.
Eniten ruoka-annoksia jaettiin kesäkuun viimeisenä päivänä, jolloin puistoruokailun ruokalistalla oli pasta limonello.
Tuolloin puistoissa jaettiin yli tuhat ateriaa. Kaikkiaan yli tuhannen aterian päiviä oli tänä kesänä neljä, kun viime vuonna niitä ei ollut yhtään.
Vantaalla jaettiin alle 18-vuotiaille maksutonta lämmintä ruokaa seitsemässä paikassa eri puolilla kaupunkia kesä- ja heinäkuun ajan.
Ikäihmiset pääsivät puistoruokailemaan tänä kesänä toista kertaa. Heille ruokaa oli tarjolla perjantaisin yhdessä paikassa, kesäkuussa Korsossa ja heinäkuussa Martinlaaksossa.
Kävijöiden palaute puistoruokailusta oli Vantaan kaupungin mukaan myönteistä.
Palautekyselyyn vastasi 271 kävijää.
– He pitivät tarjottua ruokaa maistuvana. Lisäksi kävijöiden palautteissa nousi yhdessäolon merkitys. Puistossa on seuraa sekä lapsille että aikuisille, kertoo kaupunki tiedotteessaan.
Palautekyselyssä kävijät arvioivat puistoissa tarjottua ruokaa asteikolla 1–10.
Arvioiden keskiarvoksi tuli 7,8.



