Pavi on tanssittanut kansaa Vantaalla jo 60 vuotta

Tanssilava Pavin uutena toiminnanjohtajana on aloittanut Karoliina Inkilä.

Vantaalainen tanssilava Pavi täyttää tänä vuonna pyöreät 60 vuotta.

Itä-Hakkilassa sijaitseva Pavi on avattu vuonna 1965 ja se on tätä nykyä pääkaupunkiseudun ainoa perinteinen tanssilava.

Huhtikuusta lokakuuhun tansseja järjestetään pääsääntöisesti kolmesti viikossa, mutta nyt elokuun loppuun saakka Pavilla on tanssit neljästi torstain päivätanssien kera.

– Lavatanssiväelle ja -kulttuurille Pavi on legendaarinen helmi, jonka tansseihin matkataan kauempaakin. Pavilla esiintyvät monet tutut kansansuosikit sekä uudemmat nousevat artistit ja orkesterit. Pavi on Vantaan kaupunginmuseon nimeämä rakennusperintökohde, tiedotti Tanssilava Pavi 4. heinäkuuta pidettyjen juhlatanssien alla.

Lavatanssit ovat tulleet suosituiksi erityisesti nuorten keskuudessa viime vuosina, mikä on näkynyt Pavillakin.

– Kiinnostuksen kasvu Unescon elävän perinnön kansalliseen luetteloon kuuluvia lavatansseja kohtaan on tervetullut ilmiö, joka on tullut jäädäkseen. Suomalaiset lavatanssit kiinnostavat myös turisteja ja maahanmuuttaneita.

Tanssiliikunta edistää syrjäytymisen ehkäisyä sekä fyysistä ja henkistä toimintakykyä. Pavi on myös kulttuurisesti merkittävä kohtaamispaikka, jonka vaikutukset ulottuvat Vantaan ulkopuolelle – mutta jonka juuret ovat syvällä Hakkilan maaperässä.

Pavi on saanut uuden toiminnanjohtajan

60-vuotisjuhliaan tänä vuonna viettävän Tanssilava Pavin uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Karoliina Inkilä, joka on aloittanut tehtävässään 14. heinäkuuta.

Inkilällä on monipuolinen kokemus ravintola-alalta ja tapahtumakentältä. Hän on työskennellyt muun muassa asiakastyön, kouluttamisen ja media-alan tuotantojen parissa.

Opinnoissaan hän on erikoistunut digitaaliseen markkinointiin.

– Olen innoissani ja otettu mahdollisuudesta päästä kehittämään tätä tärkeää paikkaa yhdessä tanssijoiden, vapaaehtoisten, artistien ja paikallisen yhteisön kanssa, Karoliina Inkilä sanoo tiedotteessa.

Pavilla tähdätään toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen ja lavatanssien uuden nousun voimistamiseen.

Lähitulevaisuuden fokuksena on perinteitä kunnioittava uudistaminen sekä yhteistyön lisääminen Vantaan kaupungin ja vantaalaisten järjestöjen ja toimijoiden kanssa.

– Näen, että toiminnanjohtajan on tärkeä ympäröidä itsensä ihmisillä, joilla on tietoa ja osaamista eri toiminnan osa-alueista. Tehtävänä on ymmärtää kokonaisuutta, pitää langat käsissä ja hahmottaa, suunnitella ja johtaa yhteistyöllä joukko parhaaseen mahdolliseen toimintakauteen. Odotan etenkin seuraavan ohjelmakauden antoisaa suunnittelua, Inkilä toteaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.