Vantaan osallistuvassa budjetoinnissa äänestettiin huhtikuussa, mihin asukkaat haluavat käyttää 1,2 miljoonaa euroa.
Ideat saatiin asukkailta itseltään viime marraskuussa. Äänestyksessä menestyivät varsinkin lasten ja nuorten palveluihin ja hyvinvointiin vaikuttavat ehdotukset. Myös puistoihin ja ulkoiluun liittyviä ideoita sekä tapahtumaideoita etenee toteutukseen jokaisella Vantaan suuralueella.
Kaiken kaikkiaan 66 ehdotusta etenee toteutukseen. Kaupunki toteuttaa äänestyksen voittaneet ideat vuosien 2024–2025 aikana.
Esimerkiksi Hakunilassa järjestetään lapsille ja nuorille maksuttomia harrastuksia ja parannetaan Sotungin koulun pihaa.
Lisäksi Hakunilan nuorisotilalle tulee määräajaksi maksuton välipalatarjoilu ja pakopelitapahtuma. Alueelle saadaan myös penkkejä ja roskiksia sekä pidetään siivoustalkoita.
Myös Koivukylässä haluttiin panostaa lasten ja nuorten maksuttomiin harrastuksiin ja muuhun toimintaan sekä kirjastossa että kouluissa. Rekolan ja Koivukylän kouluihin rakennetaan aistihuoneet, joissa oppilaat voivat rentoutua ja rauhoittua. Lisäksi äänestettiin puistoihin tapahtumia, lisää liikuntaa ja roska-astioita.
Korsoon saadaan uusi ulkokuntoilupaikka ja lisää roska-astioita sekä korjataan Leppäkorven uimapaikan pukukopit ja suihkualuetta. Korsossa menestyi myös nuorten työllistämishanke nuorisopalveluissa. Lisäksi hankitaan alueen kouluihin mikroja ja vedenkeittimiä.