Myyrmäen Liesipuiston ja Tuurapuiston kaavoitus etenee

Näkymä Myyrmäenraitilta etelään Liesitorin kohdalla vuonna 2021. Kuva: Kai Kylmälahti / Vantaan kaupunginmuseo

Vantaan kaupunginhallitus hyväksyi elokuussa edelleen kaupunginvaltuustolle lähetettäväksi Myyrmäen Liesipuiston ja Tuurapuiston asemakaavan muutosehdotuksen.

Kaavamuutoksen tavoitteena on kehittää nykyistä Liesitoria ikäystävälliseksi ja vehreäksi kaupunkipuistoksi.

Tuurapolun pohjoispuolelle muodostetaan mikrometsänä kehitettävä Tuurapuisto.

– Nykyiselle kivetylle ja vähän käytössä olevalle Liesitorille suunnitellaan ikäystävällinen Liesipuisto – toiminnallinen ja vehreä kaupunkipuisto monisukupolvisiin kohtaamisiin, kerrottiin kaupunginhallituksen päätöksessä.

Tuurapolun pohjoispuolinen katuviheralue muutetaan mikrometsänä kehitettäväksi Tuurapuistoksi.

Liesikujan sekä Paalukylänpolun risteykseen nimetään Liesiaukio.

– Tavoitteena on lisätä keskustan vehreyttä ja elävyyttä, ja luoda kohtaamispaikkoja. Katualueita muuttuu puistoiksi. Uudet puistot lisäävät virkistysalueita tiiviissä keskustassa, vahvistavat viherrakennetta ja parantavat alueen viihtyisyyttä ja turvallisuuden tuntua.

Asemakaavaehdotuksessa esitetään alueen graniittikivien säilyttämistä osana puistoa.

Kaarevat graniittikivetykset ovat Kalevi Karlssonin tilataideteos. Katukiveysten liesiaihe ilmentää Myyrmäen kivikautista historiaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.