KAJ-yhtyeen Bara bada bastu -kappaleen inspiroimina vietetään tiistaina 13.5. Pyhää höyryä -tapahtumaa Korson kirkolla ja kannustetaan KAJ-yhtyettä kohti euroviisufinaalia.
– Onhan tämä aika erilaista, kuin mihin ollaan totuttu. Mutta ainakin olemme nyt elämän keskellä, kertoo Korson kirkkoherra Tuomas Antola tiedotteessa.
Antola on järjestämässä Korson kirkolla Pyhää höyryä -tapahtumaa ja sen osana vietetään saunakirkkoa.
Tapahtumaa varten lämpiää sekä kirkon oma sauna että paikalle tilattu telttasauna.
Telttasaunassa pidetään lyhyt jumalanpalvelus tai oikeastaan hartaushetki, jossa muun muassa lauletaan suvivirsi ruotsiksi Vöyrin murteella.
– Pyysimme Vöyrin seurakunnalta Vöyrin murteella olevaa materiaalia ja saimme heti innostuneen vastauksen ja Suvivirren paikallisen käännöksen, Antola kertoo.
Saunakirkon jälkeen on mahdollista jäädä iltapalalle, jonka tuotto menee Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
Kirkolle voi myös jäädä katsomaan yhdessä euroviisukarsintaa. Ruotsia edustava vöyriläisyhtye KAJ on tällöin mukana Euroviisujen semifinaalissa saunomista hehkuttavalla kappaleellaan Bara bada bastu.
Tapahtuma alkaa klo 18 Korson kirkolla. Saunassa on paikkoja rajatusti, joten saunakirkkoon on ilmoittauduttava ennakkoon. Ilmoittautuminen tapahtuu kirkkoherranvirastoon viimeistään keskiviikkona 13.5. kello 12 mennessä.