Miten klassikko syntyy?
Siitä keskustellaan Vantaan kirjastojen kirjailijavierailuilla, joita on syyskuun alusta marraskuulle asti.
– Tällä kertaa kirjastoissa tavataan kahdeksan kirjaston henkilökunnan valitsemaa kirjailijaa, joiden tuotanto on saavuttanut tai saavuttamassa klassikon aseman, tiedottaa Vantaan kaupunki.
Vierailuilla puhutaan kirjoittamisesta, kirjailijoiden teoksista, kirjailijan työstä sekä siitä mikä tekee kirjasta tai kirjasarjasta klassikon.
Esimerkiksi Hakunilan kirjastossa kirjailijakiertueen tilaisuus pidetään lauantaina 11. lokakuuta kello 13-14.
Hakunilassa vierailee kirjailija Ann-Christin Antell, jonka teoksissa liikutaan historiallisen romaanin ytimessä.
– Suositussa Puuvillatehdas-trilogiassa heräävät eloon kolmen naissukupolven tarinat 1900-luvun alun Turussa. Uusimmassa sarjassaan Adelin tyttäret Antell kuvaa suomalaisten naistaiteilijoiden elämää 1900-luvun alussa. Sarjasta on ilmestynyt sen ensimmäinen osa Valkea lilja, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.
Maanantaina 20. lokakuuta kello 18–19 Länsimäen kirjastossa vierailee Juhani Karila.
Juhani Karila on Lapin Pelkosenniemeltä kotoisin oleva kirjailija.
– Lapin maisemiin sijoittuu myös hänen romaaninsa Pienen hauen pyydystys. Romaanin on kuvailtu olevan yhtä aikaa rakkausdraama, myyttinen fantasia, kansankomedia ja ympäristötuhoa edistävän elämäntapamme säälimätön kritiikki. Romaanistaan Pienen hauen pyydystys Karila sai Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 2019.
Vantaan kirjastojen kirjailijavierailujen tarkemmat tiedot ja mahdolliset muutokset päivittyvät nettiin Vantaan tapahtumakalenteriin.



