Hakunilan uuteen bussivarikkoon käytettiin toimistotalon purkuainesta

Ojangon uusi bussivarikko on vihitty käyttöönsä. Kuva: Vantaan kaupunki

Hakunilan Ojangon alueella on otettu käyttöön uusi bussivarikko.

Itä-Vantaan bussivarikko on valmistunut Länsimäentien ja Kehä III:n liittymän yhteyteen.

Varikon rakentaminen alkoi toukokuussa 2020 ja se vihittiin käyttöön 6. elokuuta 2021.

Myös yleisö pääsi tutustumaan uuteen bussivarikkoon, sillä siellä järjestettiin avointen ovien tapahtuma. Ennakkotietojen mukaan lapsiperheille suunnatussa tapahtumassa pääsi muun muassa bussiajelulle varikon pesukadun läpi. Kävijät saivat tutustua bussikalustoon ja huoltotoimintoihin lähietäisyydeltä.

Varikko palvelee Itä-Vantaan ja Itä-Helsingin bussiliikennettä. Se on mitoitettu noin 200 bussille. Alkuvaiheessa varikolla on noin 130 linja-autoa.

– On hienoa, että uusi bussivarikko saatiin valmiiksi aikataulussaan. Ojangon varikko korvaa Hakunilan keskustasta poistuvan ahtaan ja asutuksen keskellä sijainneen bussivarikon ja mahdollistaa tehokkaan ja ympäristöystävällisemmän joukkoliikenteen. Uusi varikko ei häiritse enää asutusta ja vanhan varikon aluetta päästään kehittämään uutena asuinalueena, vihkiäisissä puhunut vt. kaupunginjohtaja Hannu Penttilä kertoi tiedotteessa.

Uuden bussivarikon rakentaminen maksoi 13,2 miljoona euroa. Varikko toteutettiin Vantaan kaupungin kokonaan omistaman Kiinteistö Oy Kehäsuoran hankkeena. Varikkokiinteistön vuokraa Helsingin seudun liikenteen eli HSL:n kilpailutuksen voittanut liikennöitsijä Helsingin bussiliikenne Oy.

Varikon rakentamisessa seurattiin Vantaan kaupungin resurssiviisauden tiekartan linjauksia rakentamisen hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Rakennustyössä käytettiin Tikkurilan Kielotie 13:sta toimitalon purkamisesta syntynyttä betonimursketta, mistä kertyi myös kustannussäästöjä. Vantaan kaupungin tiedotteen mukaan uutta kiviainesta säästettiin jopa 16 500 tonnin verran.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.