Satulakujalle Hakunilaan suunnitellaan uuden päiväkodin rakentamista.
Vantaan kaupungin mukaan päiväkodille on tarvetta, sillä varhaiskasvatusikäisten lasten määrä on kasvanut alueella.
Asemakaavamuutoksessa varaudutaan noin 2600 kerrosneliömetrin suuruiseen päiväkotirakennukseen piha-alueineen. Alue on nykyisellään osa Ratsumiehenpuiston viheraluetta ja siinä sijaitsee lasten leikkipuisto.
Kaava-alueen pohjoisreunassa kulkee historiallinen tielinjaus, joka toimii kävelyreittinä. Alue rajautuu idän puolelta Hakunilantiehen ja pohjois- ja eteläpuolilla yksityiseen maanomistukseen.
– Kaavatyössä kiinnitetään erityistä huomiota viihtyisyyteen ja lähiympäristön suunnitteluun sekä turvallisiin ja toimiviin liikenneyhteyksiin, tiedotti Vantaan kaupunki.
Kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa 22. lokakuuta Satulakujan päiväkodin kaavamuutosehdotus päätettiin asettaa nähtäville.


