Hakunilaan kaavoitetaan uusi lukiorakennus

Håkansbölen kartanon ja Hevoshaantien lähiympäristöä vuoden 2023 kuvassa. Kuva: Sanni Penttinen / Vantaan kaupunginmuseo

Vantaan kaupunki on aloittanut uuden lukiorakennuksen asemakaavoittamisen osoitteeseen Hevoshaantie 15-17.

Rakennukseen on tarkoitus sijoittuu Sotungin lukio.

Kaavapaikka sijaitsee noin 400 metrin päässä Hakunilan keskustan tulevasta raitiovaunupysäkistä.

Nykyisin Sotungin lukio sijaitsee osoitteessa Sotungintie 19. Uudisrakennuksen myötä lukiotoiminta siirtyisi nykyistä lähemmäksi Hakunilan keskustaa.

Tavoitteena on kaavoittaa uudelle lukiolle rakennusoikeutta noin 10 000 kerrosneliömetriä.

– Kaavatyön tavoitteina on ympäröivään kulttuurimaisemaan sopivan laadukkaan kaupunkikuvan luominen, puistoyhteyksien vahvistaminen sekä Håkansbölen kartanon museotoiminnan ja urheilupuiston kehittymisen huomioiminen, kerrotaan kaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa.

Lukiorakennuksen kaavoituksen yhteydessä tutkitaan myös mahdollisuutta sijoittaa alueelle liikuntahalli ja muita kaupunkilaisia palvelevia tiloja.

Vantaan kaupunkiympäristölautakunta merkitsi osallistumis- ja arviointisuunnitelman tiedoksi 21. lokakuuta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.