Filmifestivaali Myyrmäkeen – myös koirakino luvassa

Nelipäiväinen Vantaan urbaani filmifestivaali VUFF 2025 järjestetään torstaista sunnuntaihin 10.–13.4. Myyrmäen Kino Myyrissä ja Skenesalissa.

– Tänäkin vuonna yleisölle on tarjolla ennennäkemättömiä uutuuksia ja klassikoita. Elokuvien ympärillä käydään kiinnostavia keskusteluja asiantuntijavieraiden kanssa, kuullaan konsertteja ja tietenkin juhlitaan, tiedottaa Vantaan kaupunki.

Eurooppalainen elokuva on VUFF:ssa erityissijalla siksikin, että Kino Myyri liittyi viime vuoden lopulla kahdeksantena suomalaisteatterina osaksi eurooppalaista elokuvaa tukevaa Europa Cinemas -verkostoa.

Kansainvälisillä festivaaleilla menestyneitä leffoja nähdään Suomen lisäksi esimerkiksi Baltiasta ja Ruotsista.

VUFF 2025 saa kumppanikseen myös Vantaan kaupunginmuseon, kun Tikkurilassa museon tiloissa järjestettävällä luennolla selviää, millaisia rooleja kaupungin vanhat kartanot näyttelevät elokuvissa. Lisäksi Kino Myyrissä on luvassa ohjelmaa kaupunginmuseossa huhtikuussa aukeavaan Ratajätkät-näyttelyyn liittyen. Kaupunkinostalgiasta nautitaan Myyrmäessä myös kinokonsertin muodossa.

Jo nimensäkin velvoittamana VUFF kutsuu leffaan myös koirat omistajineen, eli luvassa on koirakino. Lisäksi Kino Myyrin aulassa on festivaalin ajan esillä Rekolan Kinon uumenissa säilyneitä vanhoja elokuvajulisteita.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.