Cafe Unelma muuttaa Korson kirkolle

Korson kirkko vuonna 2019. Kuva: Vantaan kaupunginmuseo

Korson vanhalla asemalla toimiva Cafe Unelma on siirtymässä uuteen paikkaan Korson seurakuntakeskukseen, samoihin tiloihin Kirkonkulma-diakoniakahvilan kanssa.

– Olemme iloisia, että voimme tarjota tilamme, jotta Korson keskustan ainoa perinteinen kahvila saa jatkaa toimintaansa, kertoo Korson seurakunnan kirkkoherra Tuomas Antola tiedotteessa.

Cafe Unelma aloittaa toimintansa ensi vuonna tiloissa, joissa nyt toimii seurakunnan Kirkonkulma-diakoniakahvila ja muutaman kerran viikossa Nuortenkulma-olohuone nuorille. Molemmat seurakunnan työmuodot jatkavat toimintaansa.

Kirkonkulma-diakoniakahvio on jatkossa auki kahtena päivänä viikossa. Cafe Unelma toimii neljänä päivänä, joista yksi on lauantai.

Lisäksi yhteisiä ruokailuja ja kokoontumisia järjestetään jatkossakin seurakuntakeskuksen muissa tiloissa, kuten maanantain aamupuuro ja keskiviikon Katulähetyksen yhteisöruokailu seurakuntasalissa. Myös varhaisnuorten kerhot jatkavat normaalisti.

Korson seurakunnan seurakuntaneuvosto käsitteli asiaa kokouksessaan keskiviikkona.

Korson seurakunnan mukaan Cafe Unelma toimii seurakunnan tiloissa itsenäisenä ja seurakunnan toiminnasta erillisenä vuokralaisena. Vuokrasopimus laaditaan alkuvaiheessa vuodeksi.

– Uskon, että kahvila houkuttelee kirkon tiloihin myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuten tulisi tänne. Se voi madaltaa kynnystä myös seurakunnan omaan toimintaan osallistumiselle, Tuomas Antola sanoo.

Cafe Unelman siirtymisestä pois Korson vanhalta asemalta kerrotaan myös kahvilan Facebook-sivulla.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.