ToPo Naiset 77 – 70 Tapiolan Honka
Honka tuli Munkkiniemeen tulessa. Joukkue löysi hyökkäyspäässä keinot puhkaista ToPon puolustuksen kun onnistumisia tuli koko joukkueen voimin. Amerikkalaisvahvistukset johtivat showta mutta kotimaisista etenkin Henna Sandvik ja Alexandra Ailus esittivät hienoja esityksiä.
ToPon puolustuspään tekeminen oli ensimmäisellä puoliajalla heikolla tasolla eikä joukkue päässyt pelaamaan nopeaa koripalloa oman pelistrategian mukaisesti. Joukkue tuli tokalle puoliajalle kuitenkin tulistuneena, mutta Honka ei kuitenkaan nostanut jalkaa kaasulta ja karkasi peräti 13 pisteen karkumatkalle.
Kotijoukkueelta löytyi kuitenkin tahtoa ja ratkaisukykyä yhtäkkiä koko joukkueelta. Jessi Johansson ja Laura Juhola tekivät hartiavoimin töitä ja onnistuivat tärkeissä paikoissa. Emilia Hulst sekä Hanna Valkeinen onnistuivat myös molemmissa päissä kenttää ja ToPo oli tullut takaisin peliin.
ToPo Yasmine Robinson-Bacote on ottanut viimeisissä otteluissa suurempaa roolia ja sitä hän teki tässäkin ottelussa, vaisusta alusta huolimatta. Yasmine nappasi ottelussa yhteensä 13 levypalloa ja teki moni kovia ja ratkaisevia koreja ToPon rynnistäessä Hongan rinnalle.
Ottelun kuningatar oli kuitenkin jälleen Alex Louin. Ensimmäinen puolisko ottelusta oli vaimeaa koko kotijoukkueelta, mutta kun joukkue nosti omaa tekemisen tasoaan syntyi Alexille jälleen tilaa olla oma itsensä ja iski toiselle puoliajalle määrätietoisesti peräti 26 pistettä. Tarina oli sama kuin ensimmäisessä ToPon kotiottelussa, Louin huijasi vastustajaa aivan koko kentän alueella. Koreja syntyi niin kaukaa kuin läheltä ja ennenkaikkea ToPon laituri pakotti vastustajan rikkomaan ja pääsi viimeistelemään vapaaheittoviivalta 14 pistettä ottelussa. Yhteensä Alex tehtaili ottelussa 36 pistettä ja 23 levypalloa.
Jälleen viihdyttävä ottelu ToPo Naisilta kotona ja Munkkalaiset ovat sarjassa nyt jaetulla tokalla sijalla kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla. Sarjan ainut tappioton joukkue on enään vain Kouvottaret.
Seuraava ottelu on vieraissa 24.10. HBA-Märskyä vastaan ja kotona pelataan pari päivää tämän jälkeen lauantaina 26.10. klo 18:00 vastassaan Peli Karhut.
Parhaat pelaajat:
Junnujen suosikki : Magdalene Agyei
MVP Honka : Haiden Palmer
Cafe Tarina Player of The Game : Alex Louin