Yksityisen hoidon tuen kuntalisä säilyy Järvenpäässä

kuvituskuva

Järvenpään opetus- ja kasvatuslautakunta päätti 27. helmikuuta säilyttää yksityisen hoidon tuen kuntalisän.

Lautakunta äänesti yksityisen hoidon tuen kuntalisästä luopumisesta. Lautakunta päätti äänin 7–4, ettei kuntalisästä luovuta 1. elokuuta 2026 alkaen.

Opetus- ja kasvatuslautakunta käsitteli helmikuisessa kokouksessaan useita muitakin asioita.

Lautakunta päätti säästötoimenpiteenä, että varhaiskasvatuksen palveluverkossa pyritään nostamaan täyttöastetta yhdellä prosenttiyksiköllä 95 prosentista 96 prosenttiin toimintakaudella 2026–2027.

– Tavoitteena on tehostaa tilankäyttöä. Täyttöasteen nostamista voidaan toteuttaa esimerkiksi ohjaamalla Keskustan päiväkodin lapset muihin päiväkoteihin elokuusta 2026 alkaen, tiedotti Järvenpään kaupunki lautakunnan kokouksen jälkeen.

Lisäksi lautakunta muun muassa hyväksyi Järvenpään lukion opetussuunnitelmaan ja tuntijakoon muutoksia 1. elokuuta 2026 alkaen.

Muutokset koskevat muun muassa niitä opintojaksoja, joiden valinta on ollut vähäistä.

Opetus- ja kasvatuslautakunta päätti myös pyytää nuorisovaltuustolta, vammaisneuvostolta ja eläkeläisneuvostolta lausunnot opetuksen ja kasvatuksen palveluverkkosuunnitelman valmisteluun.

Lausuntoaika päättyy 13. maaliskuuta 2026.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.