Valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietetään 6.-13. lokakuuta, ja valtakunnallinen Vanhustenpäivän pääjuhla järjestetään tällä kertaa Keravalla sunnuntaina 6. lokakuuta.
Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina ja tällä kertaa se kytkeytyy myös vahvasti osaksi Kerava 100 –juhlavuoden ohjelmaa.
Keravan kaupungin juhlavuoden teemana on Sydämessä Kerava.
Valtakunnallista Vanhustenpäivän juhlaa anottiin Keravalle Keravan vanhusneuvoston toimesta.
Se on osallistunut aktiivisesti paikallisen vanhusten viikon suunnitteluun jo vuosien ajan, joten yhteistyö kaupungin kanssa tämän projektin toteuttamiseksi oli luontevaa.
– On suuri kunnia, että Keravan kaupunki saa isännöidä tätä tärkeää juhlaa yhdessä Vanhustyön keskusliiton kanssa. Vanhustenviikon teemassa kiteytyy osuvasti se, mitä me kaikki toivomme niin läheisillemme kuin itsellemme – turvallisuutta, yhteisöllisyyttä ja mahdollisuutta elää onnellista arkea, Keravan kaupunginjohtaja Kirsi Rontu sanoo tiedotteessa.
Vanhustenviikon tämän vuoden teemana on Hyvä arki, hyvä mieli. Vanhustyön keskusliitto haluaa nostaa esille iäkkäiden ihmisten hyvään arkeen ja mielen hyvinvointiin liittyviä asioita: turvallinen asuminen, sosiaaliset suhteet, ulkoilu, liikunta ja digitaidot.