Talven ensimmäiset liukkaat kelit ovat tulleet, ja jalkakäytävien ja pyöräteiden hiekoitus on aloitettu.
Liukkaudentorjunnan kiireellisyysjärjestyksessä ensimmäisenä ovat jalankulku- ja pyörätiet, sen jälkeen pääkadut ja kokoojakadut.
Pääasiallinen keino torjua liukkautta on hiekoitus, jolla pyritään estämään syntynyttä tai oletettavasti syntyvää liukkautta.
Nurmijärven kunta käyttää liukkauden torjunnassa myös keväällä kerättyä ja kesällä seulottua uusiohiekkaa.
Hiekoitushiekan kerääminen uusiokäyttöön alkoi pilottina viime vuonna.
Nyt se on vakiintunutta toimintaa. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta myönsi luvan hiekoitushiekan käsittelyyn ja keräykseen keväällä 2025.
– Kevään 2025 aikana varikolla seulottiin talvikaudella käytettyä hiekoitushiekkaa. Kerätty määrä oli 811 tonnia eli 811 000 kilogrammaa hiekkaa. Seulonnan jälkeen uusiokäyttöön saatiin hyödynnettyä huikea määrä, noin 667 100 kiloa, kertoo katupäällikkö Jouko Rimpilä.
– Säästöt eivät vielä tänä vuonna ole mittavat, johtuen muun muassa alkutoiminnan lupamaksuista. Säästöä kuitenkin syntyy kaatopaikkamaksujen vähentymisestä sekä vapauttaa henkilöstöä muihin töihin, kun hiekkaa ei tarvitse ylen määrin kuljettaa Metsä-Tuomelaan, jatkaa Rimpilä.



