Nurmijärven väkiluku kasvoi viime vuonna 322 uuden asukkaan verran eli 0,7 prosenttia.
Kasvusta 16 prosenttia muodostui muuttoliikkeen vaikutuksesta, 35 prosenttia selittyy luonnollisella väestönkasvulla ja 49 prosenttia maahanmuutolla, tiedottaa Nurmijärven kunta.
Päättynyt vuosi oli asuntotuotannon osalta Nurmijärvellä vilkas.
Vuoden 2023 aikana valmistui huimat 518 asuntoa, kun kymmenen vuoden keskiarvo on 350 asuntoa vuodessa.
Vuoden 2023 aikana valmistuneista asunnoista 24 prosenttia valmistui erillispientaloihin, 5 prosenttia rivitaloihin ja 71 prosenttia kerrostaloihin.
Kerrostalotuotannon suuri määrä selittyy kunnan mukaan aiemmin aloitetuilla ja vuonna 2023 valmistuneilla hankkeilla erityisesti Klaukkalassa.
Vaikka asuntotuotannon määrä oli vuonna 2023 merkittävä, ei tämä kuitenkaan näkynyt suoraan väestönkasvuna.
– Valmistuneiden asuntojen määrään nähden väestönkasvu oli hyvin maltillinen, kertoo erikoissuunnittelija Katriina Ahokas kunnan tiedotteessa.
– Yli 500 asunnolla pitäisi laskennallisesti yltää 1,5 prosentin väestönkasvuun ja nyt kasvua kertyi vain 0,7 prosenttia, Katriina Ahokas jatkaa.
Väestönkasvun viive selittyy Ahokkaan mukaan osaltaan kohteiden kasvaneilla myynti- ja vuokrausajoilla.
– Viime vuoden loppupuolella valmistuneissa kerrostalokohteissa on vielä monta asuntoa vapaana, Ahokas valottaa tilannetta.
Vaunukansan vuosi
Ikäluokittain tarkasteltuna Nurmijärven viime vuoden väestönkasvu keskittyi kolme-neljäkymppisten ikäluokkaan, eläkeikää hätyytteleviin sekä erityisesti 75 vuotta täyttäneisiin.
– Vaikka potentiaalisten perheellistymisikäisten, varsinkin kolmekymppisten, ikäluokka kasvoi, ei tämä silti riittänyt kasvattamaan alle kouluikäisten lasten määrää kuin nimeksi, Katriina Ahokas kuvailee kolmella lapsella kasvanutta 0-6 -vuotiaiden ikäluokkaa.
– Sen sijaan Helsingin seudun kirkkaasti suurin syntyneiden määrä auttoi kasvattamaan pienten, alle kolmevuotiaiden, lasten määrää kahdellakymmenellä lapsella vuodentakaisesta tilanteesta. Mikäli korona-ajan vuoden 2021 vauvapiikkiä ei huomioida, syntyi reilusti yli neljäsataa lasta viimeksi 2010-luvun puolivälissä.
Ahokas kuitenkin muistuttaa vuosikymmenien välisistä eroista.
– Edelleen ollaan kaukana 2000-luvun alun lukemista, jolloin keskimääräisenä vuotena synty reilusti yli viisisataa lasta.