Maanteiden puustoa ja kasvillisuutta hoidetaan Uudellamaalla

Uudenmaan elinvoimakeskuksen alueella tehdään syksyn aikana maanteiden tiealueilla puuston ja muun kasvillisuuden hoitotöitä.

Töihin kuuluu puuston harvennuksia, vesakon raivausta, puiden hoitoleikkauksia sekä haitallisten vieraslajien torjuntaa.

Puustoa poistetaan myös riista-aitojen läheisyydestä sekä kallioleikkausten yhteydestä.

Työt ovat osa maanteiden säännöllistä hoitoa ja kunnossapitoa, joilla huolehditaan tieympäristön turvallisuudesta, toimivuudesta ja viihtyisyydestä.

– Puuston hoitotöillä parannetaan tiealueen näkemäolosuhteita, ehkäistään kasvillisuuden aiheuttamia haittoja liikenteelle sekä teiden ja kallioiden rakenteille. Riista-aitojen läheisyydessä tehtävillä toimenpiteillä tuetaan aitojen toimivuutta ja kunnossapitoa. Samalla huolehditaan siitä, että tiealueiden kasvillisuus säilyy elinvoimaisena ja hallittuna myös tulevaisuudessa, tiedottaa Uudenmaan elinvoimakeskus.

Osassa kohteista puusto on vuosien aikana kasvaneet tiheäksi.

– Tällaisilla kohteilla hoitotoimenpiteet voivat paikoin näyttää tavallista voimakkaammilta. Harvennuksissa poistetaan myös huonokuntoisia puita ja parannetaan elinvoimaisten puiden kasvuedellytyksiä.

Puuston poiston lisäksi tiealueilla tehdään vieraslajien torjuntaa ja istutettujen puiden hoitoleikkauksia.

Vieraslajien torjunnalla pyritään estämään niiden leviäminen ympäröivään luontoon ja turvaamaan kotoperäisten lajien elinmahdollisuuksia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.