Keravan lapsille ja nuorille jaettiin harrastestipendejä

Sinebrychoff Oy ja Keravan kaupunki myöntävät kaksi kertaa vuodessa harrastestipendejä, joilla tuetaan keravalaisten lasten ja nuorten harrastamista ja hyvinvointia.

Keväälle 2025 kaupunki ja Sinebrychoff myönsivät 104 keravalaiselle hakijalle stipendin ohjattuun harrastetoimintaan urheiluseurassa, taideoppilaitoksessa tai muuhun harrastukseen.

Tukea jaettiin yhteensä 30 000 euroa ja keskimääräinen tukisumma oli noin 288 euroa.

– Harrastestipendien myöntäminen on osa Sinebrychoffin Yhdessä kohti NOLLAA ja edemmäs -vastuullisuusstrategiaa, jonka yksi osa-alue on NOLLA vastuutonta juomakulttuuria. Päihteet ja huumeet eivät kuulu alle 18-vuotiaille, vaan hyvät harrastukset ja mukava kaveripiiri ovat tärkeitä lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja sosiaalisen elämän kannalta, kertoo Sinebrychoffin kumppanuuksista vastaava markkinointijohtaja Joonas Säkkinen tiedotteessa.

Keravan kaupungille tärkeää on perheiden tukeminen harrastamisen saralla.

– Hakemuksista näkee, että kustannusten nousu koskettaa yhä useampaa. Jokaisella meistä on tarve kuulua porukkaan, ja harrastukset tuovat lapsille ja nuorille parhaimmillaan onnistumisen kokemuksia ja uusia kavereita. Harrastestipendien lisäksi kaupunki luo mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin esimerkiksi Harrastamisen Suomen mallin kautta, kertoo Keravan kaupungin nuorisopalvelujohtaja Jari Päkkilä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.