Keravan keskustassa kokeillaan muunneltavia ulkokalusteita

kuvituskuva

Keravalla toteutetaan kaupunkitilakokeilu, jonka suunnittelussa nuoret ovat olleet mukana.

Our City -projektissa testataan modulaarisia ja muunneltavia ulkokalusteita talvikauden viihtyisyyden lisäämiseksi ja kaupunkitilan kehittämiseksi. Avajaiset olivat kirjaston edustalla 30.11.2023.

Keravan kaupunki tiedottaa, että Keravan kaupunki on mukana Parklyn ja Traffic Designin toteuttamassa kaupunkitilakokeilussa, jossa tutkitaan nuorten osallistumisen tapoja kaupunkitilojen kehittämiseen ja lisätään nuorten osallistumista kaupunkitilan suunnitteluun.

Kaupunkitilakokeilu on osa EIT Urban Mobility ja New European Bauhaus organisaatioiden rahoittamaa Our City -projektia.

Parklyn toteuttamassa kaupunkitilakokeilussa Keravalle on asennettu neljään eri pisteeseen säänkestäviä kaupunkikalusteita, joissa on muun muassa kevyt katos, valaistuksia, istuimia, pyörätelineet, talvenkestäviä istutuksia ja aktivoivia elementtejä, kuten lumipallomaalit.

Tavoitteena on, että esimerkiksi kirjaston edustalle tuleva penkki ja talviset istutukset kutsuisivat kaupunkilaisia istahtamaan katoksen suojaan.

Kaupunkitilakokeilun suunnittelussa on ollut mukana 13–19-vuotiaita keravalaisia nuoria nuorisovaltuustosta ja Keravan lukiosta.

Nuoret ovat kartoittaneet yhdessä muotoilijoiden kanssa tärkeimpiä paikkoja kokeilulle osoitetulla alueella ja ideoineet luovia ratkaisuja oleskelupaikoiksi.

Oleskelupaikkojen sijainnit on suunniteltu nuorilta saatujen ideoiden pohjalta. Suunnittelijat ja työpajoihin osallistuneet nuoret ovat pohtineet lisäksi Keravan identiteettiä ja sitä, mikä tekee oleskelupaikoista mukavan paikan tavata ystäviä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.