Keravan kaupunki on kaatanut kuivan kesän pystyyn kuivattamia kuusipuita Kannistonmetsästä ja Marttilanpuistosta joulukuussa 2021.
Kuivuuden lisäksi myös kirjanpainajakuoriaiset olivat vaurioittaneet kuusia.
– Sekä Kannistonmetsästä että Marttilanpuistosta kaadetaan ainoastaan siellä täällä olevia vaurioituneita puita. Vaurioituneiden puiden poiston jälkeen luonnonmukaiset alueet uudistuvat vähitellen ilman täydennysistutuksia, tiedotti Keravan kaupunki ennen kuusien kaatamista.
Uusien puiden mahdollista istuttamista Marttilanpuistoon kaupunki tarkastelee puiston peruskorjauksen yhteydessä.