Järvenpään kaupunkikehityslautakunta päätti 22. toukokuuta asettaa Tempakanmäen asemakaavan muutosehdotuksen julkisesti nähtäville.
Toteutuessaan kaavamuutos mahdollistaa pientalorakentamisen ja virkistysalueen kehittämisen Kyrölän kaupunginosassa.
– Asemakaavakarttaa on tarkennettu lausuntojen ja palautteiden perusteella. Samalla lautakunta päätti pyytää ehdotuksesta lausunnot useilta viranomaisilta ja sidosryhmiltä, tiedotti Järvenpään kaupunki lautakunnan kokouksen jälkeen.
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on osoittaa alueelle yhtiömuotoista rivitalorakentamista, erillispientalorakentamista ja kytkettyjä pientaloja.
– Noin puolet asemakaavan muutosalueesta on lähivirkistysaluetta, joka säilyttää metsäisen mäkialueen ja osoittaa asemakaavallisesti palstaviljelytoiminnan säilymisen Kyrölässä, kerrotaan kaavaehdotuksessa.
Aiemmin maaliskuussa 2025 kaupunkikehityslautakunta palautti Tempakanmäen asemakaavan muutosehdotuksen uuteen valmisteluun.
Asemakaavakarttaan on tehty muutamia muutoksia uudessa valmistelussa.
Esimerkiksi asuintalojen korttelialueiden tehokkuuksia ja alueen kokonaisrakennusoikeutta on vähennetty. Lähivirkistysaluetta on laajennettu.
– Kaksi korttelia on muutettu mahdollistamaan kokonaan yksikerroksista rakentamista ja yksi kortteli tulee rakentaa kaksikerroksisena.



