Suruviesti saavutti toimituksemme. Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Eemli Peltonen on menehtynyt tänään eduskuntatalossa. Peltonen toimi Järvenpään kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2013 ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 2017–2021. Kuntalehden mukaan Peltonen oli vaalikaudella 2017–2021 Suomen nuorin valtuuston puheenjohtaja. Kesäkuun 2021 kuntavaalien jälkeen Peltonen on toiminut Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Aluevaaleissa 2022 Peltonen valittiin Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuustoon ja hän on toiminut keväästä 2022 hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtajana.
Puoluekannaltaan Peltonen on sosialidemokraatti. Hän on toiminut SDP:n puoluevaltuuston jäsenenä vuodesta 2014. Hän oli Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtaja vuosina 2014–2015 ja Demarinuorten ensimmäinen varapuheenjohtaja vuosina 2016–2018.
Peltonen toimi Järvenpää-kaupunkilehden kolumnistina vuodesta 2018 alkaen
Peltonen on toiminut myös SDP:n puoluelehti Demokraatin kesätoimittajana ja avustajana vuosina 2014–2015, Puolustusvoimien Ruotuväki-lehden varusmiestoimittajana (2013–2014) ja Demarinuorten Lippu-lehden päätoimittajana (2012–2014).
Lämmin osanottomme omaisille ja läheisille.
Järvenpää-kaupunkilehden toimitus ja Letterbox Mediat Oy:n henkilökunta




