Kaikkiaan 12 Keravalla toimivaa kansanterveysjärjestöä järjestää kaikille hyvinvoinnista kiinnostuneille tarkoitetun maksuttoman suurtapahtuman 27. huhtikuuta kello 10-15 Keravan lukiolla.
”Terve Kerava 100” -tapahtuman teemana on hyvinvoinnin edistäminen nyt ja tulevaisuudessa.
Tapahtumalla juhlistetaan myös Keravan 100-vuotisjuhlavuotta.
– Teemme Keravalla toimivien kansanterveysjärjestöjen näyttävän yhteisesiintymisen, jotta voimme kertoa toiminnastamme ja kuinka olemme mukana kaupunkilaisten hyvinvoinnin tukemisessa. Toimintamme piirissä on satoja keravalaisia ja vielä paljon suuremmalle joukolle toiminnastamme olisi hyötyä, tiedottavat tapahtuman järjestäjät.
Kunkin järjestön toiminnan esittelyn lisäksi tapahtumassa on dosentti Miikka Peltomaan luento unesta ja sen merkityksestä hyvinvointiin, tanssinopettaja Leila Ketosen johtamaa memodancea sekä aivojumppaa aivojumppavalmentaja Tuija Räisäsen johdolla.
Lisäksi luvassa on kuulotason mittausta, verenpaineen ja verensokerin mittausta sekä uloshengityksen häkämittausta. Tapahtumassa on myös arpajaiset, kahvio sekä lapsille piirustuskeidas.
Järjestöjen ohessa mukana ovat lisäksi Keravan kaupungin liikuntapalvelut sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö ja suun terveydenhuolto. Kaupunginjohtaja avaa tilaisuuden.
Tapahtuma on osanottajille ilmainen, ainoastaan arpajaisissa ja kahviossa peritään maksu.