Vuosaaren Heteniitynkenttä saa mittavan peruskorjauksen

Heteniitynkentän ilmakuva. Uusi tekojäärata tulee kuvassa vasemmalla olevien jalkapallokentän ja tenniskenttien alueelle. Yleisurheilukentällä ei tehdä kunnostustöitä. Kuva: Helsingin karttapalvelu

Vuosaaren Heteniitynkenttä eli Hettari on saamassa mittavan peruskorjauksen, jonka valmistelut käynnistyvät elokuussa puiden ja pensaiden poistolla.

Varsinainen rakentaminen alkaa aikaisintaan syyskuun lopulla, ja remontti kestää arviolta vuoteen 2027 asti.

Kentän kaikkein merkittävin muutos on tekojääradan rakentaminen.

Uusille jäähdytysjärjestelmille varustetaan jalkapallo- ja tenniskentät, jotta alue palvelisi luistelijoita myös lauhtuvina talvina.

Jalkapallokentälle asennetaan myös nykyaikainen täytemateriaaliton tekonurmi.

Koripallokentän pinta uusitaan värikkäällä asfaltilla, ja ulkokuntoilulaitteet päivittyvät. Uusien kivituhkapintaisten kulkureittien myötä alueen valaistusta uusitaan ja vesien hallintaa parannetaan.

Nykyisen ulkokuntoilupaikan laitteita uusitaan, ja metsäiselle puistoalueelle lisätään uusia kuntoilupaikkoja.

– Ulkoilualueen kulkureittejä kunnostetaan, ja lisäksi perustetaan uusia kivituhkapintaisia reittejä ja lisätään oleskelupaikkoja. Alueen valaistusta uusitaan, ja hulevesien hallintaa parannetaan, tiedottaa Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala.

Heteniitynkentän pohjoisosan paikoitusaluetta laajennetaan vastaamaan kentän käyttäjämääriä.

Lisäksi vanha huoltorakennus uusitaan.

Alueen puustoinen ilme säilyy, ja sen kasvillisuusalueita kunnostetaan. Uusia puita istutetaan huoltorakennuksen, paikoitusalueen, kulkuyhteyksien ja kuntoilualueiden läheisyyteen. Metsäalueille istutetaan uusia metsäpuun taimia.

Heteniitynkentän tekonurmi uusitaan ja siihen asennetaan tekojäälaitteisto. Kuva:
Helsingin kaupunki

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.