Värikkäitä kalatarroja näkyy myös Vuosaaressa

Tarrassa kita ammollaan oleva ahven muistuttaa, että hulevesikaivoon päätyvä roska voi joutua kalan mahaan. Kuva: Pidä Saaristo Siistinä ry.

Elokuun lopulla kaupungilla kulkijat voivat törmätä värikkäisiin kalatarroihin kaivonkansien ympärillä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa.

Helsingissä kalatarroja on pääasiassa keskustassa, mutta niitä on myös Vuosaaressa ja Malmilla.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n mukaan kalatarroja on nähtävänä Vuosaaressa Aurinkorannalla ja kauppakeskus Columbuksen ympäristössä.

Malmilla niitä näkyy Malmitalon edustalla.

Hauki- ja ahventarrat ovat osa Mahanpuruja muovista -kampanjaa, joka järjestetään 14.-31.8. Helsingin seudun ympäristöpalvelut on mukana Pidä Saaristo Siistinä ry:n Mahanpuruja muovista -kampanjassa.

Kampanjan tavoite on vähentää roskaamista ja lisätä tietoa roskien reitistä kaupungista mereen ja jopa kalan suuhun.

Katukaivoihin valuva hulevesi on sadevettä tai lumen sulamisesta syntyvää vettä, joka virtaa pitkin katuja tai muita rakennettuja pintoja. Hulevesi johdetaan yleensä hulevesiviemäreihin tai avo-ojiin, joista se virtaa puroihin, järviin tai mereen.

– Hulevettä ei pääsääntöisesti puhdisteta, vaan se johdetaan useimmiten käsittelemättömänä luontoon. Tämä huleveden melko suora reitti vesistöihin on monelle yllätys, kertoo HSY:n ympäristöasiantuntija Olga Lumijärvi tiedotteessa.

Hulevesien mukana kulkeutuvat roskat vaikuttavat siis suoraan vesistöihin. Valtaosa roskista on peräisin kaupunkilaisilta, joten huleveden laatuun ja oman lähivesistön tilaan voi vaikuttaa yksinkertaisesti huolehtimalla roskat roskiin.

– Erityisesti muovi on viheliäinen ongelma luonnossa, koska se hajoaa äärimmäisen hitaasti. Hajoamisen sijaan se hiutuu yhä pienemmiksi mikromuoveiksi. Katukaivojen yleisin roska on tupakantumppi, jonka filtterissä on muovia. Lisäksi tumpeissa on monia myrkyllisiä kemikaaleja, Lumijärvi harmittelee.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.