Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 28. elokuuta Jätkäsaareen tulevan Melkinlaiturin peruskoulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelman.
Uusia koulutiloja tarvitaan, sillä väestöennustekaudella 2021–2036 suomenkielisten perusopetusikäisten määrä kasvaa Jätkäsaaren peruskoulun ja Ruoholahden ala-asteen koulun oppilaaksiottoalueilla.
Toiminnan alkaessa tiloja tarvitaan noin 550 yhtenäisen peruskoulun oppilaalle ja 250 varhaiskasvatusikäiselle. Ennustejakson lopulla tarvitaan tilat noin 660 yhtenäisen peruskoulun oppilaalle ja 140 varhaiskasvatusikäiselle.
Melkinlaiturin peruskoulun tilat suunnitellaan muunneltaviksi.
Alustavan aikataulun mukaan toiminta uusissa tiloissa voisi alkaa elokuussa 2027.
Siihen asti Jätkäsaaren alueella tarvitaan väliaikaisia lisätiloja 170 esi- ja perusopetusikäisille. Väliaikaiset lisätilat toteutetaan erillisenä hankkeena, josta kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on päättänyt tammikuussa 2024.