Valtava toimistotalo suunnitteilla Pasilaan

Havainnekuva pohjoisesta. Suunnittelijana JKMM Arkkitehdit.

Työeläkeyhtiö Varma suunnittelee Keski-Pasilaan yhtä suurimmista toimitilahankkeistaan, jonka päävuokralaiseksi on tulossa Elisa.

Työeläkeyhtiö Varman Keski-Pasilaan suunnittelema toimitilahanke nytkähti eteenpäin, kun Varma voitti tammikuussa 2022 Senaatti-kiinteistöjen ja Helsingin kaupungin järjestämän suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun.

Varman kilpailuehdotuksen ”Pasilan Keskitornialue” on suunnitellut JKMM Arkkitehdit. Kilpailun tuomariston esitys voittajaksi käsitellään alkuvuoden aikana Senaatti-kiinteistöjen ja Helsingin kaupungin päättävissä elimissä. Helsingin kaupunginhallitus valitsi 31. tammikuuta Pasilan Keskitornialueen suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun voittajaksi Keskinäisen työeläkevakuutusyhtiö Varman. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi Keskitornialuetta koskevan kiinteistökaupan esisopimuksen ja päätti luovuttaa Keskitornialueen toteuttamisen kannalta tarvittavat pysyvät käyttö- ja hallintaoikeudet.

Koko kiinteistöön on tulossa 43 000 neliömetriä toimisto- ja liiketilaa. Tämä käsittää yli 3 000 toimistotyöpistettä sekä ravintola- ja muita liiketiloja kiinteistön vuokralaisten sekä muiden lähialueella liikkuvien käyttöön.

– On erittäin hienoa, että pääsemme toteuttamaan uutta merkittävää toimitilahanketta keskeiselle sijainnille ja hyvien liikenneyhteyksien solmukohtaan Pasilaan. Kilpailuehdotuksessamme panostimme erityisesti hankkeen toteutettavuuteen ottaen huomioon mm. tornirakentamisen reunaehdot vaativalle suunnittelualueelle. Lähdemme innolla viemään hanketta eteenpäin kilpailuehdotuksen mukaisesti Helsingin kaupungin, Senaatti-kiinteistöjen ja rakennukseen päävuokralaiseksi tulevan Elisan kanssa, sanoo Varman kiinteistökehitysjohtaja Sari Raunio tiedotteessa.

Esisopimus tontin ostamisesta ja kilpailuehdotuksen mukaisen kokonaisuuden toteuttamisesta on tavoitteena allekirjoittaa helmikuun 2022 aikana.

Asemakaavan on määrä lainvoimaistua vuoteen 2024 mennessä, minkä jälkeen tehdään lopullinen kiinteistökauppa ja alueen rakentaminen voi alkaa. Kiinteistön on tarkoitus valmistua vuonna 2026.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.