Vallilan ala-asteen perusparannus valmistui

Hämeentiellä sijaitseva Vallilan ala-aste on perusparannettu kauttaaltaan. Kuva: Hemsö

Perusparannettu Vallilan ala-aste on luovutettu vuokralaiselle Helsingin kaupungille kesäkuun lopussa.

Koulurakennuksen omistaja, yhteiskuntakiinteistösijoittaja Hemsö toteutti lähes 125 vuotta vanhassa koulukiinteistössä kattavan perusparannuksen.

Koulun uusi lukuvuosi alkaa uudistetuissa tiloissa tavoiteaikataulun mukaisesti elokuussa.

Tammikuussa 2025 alkaneessa perusparannuksessa koulun sisätilat uudistettiin kauttaaltaan: rakenteita korjattiin, pinnat uusittiin ja koko talotekniikka uudistettiin.

Piha rakennettiin pintarakenteiltaan uudelleen, ja pihan leikkivälineet uusittiin. Lisäksi uusittiin vesikatto ja rakennus liitettiin maalämpöön. Koulusta tehtiin myös esteetön.

Vuonna 1902 valmistunut Vallilan ala-aste on Hemsön mukaan Helsingin vanhin edelleen samassa rakennuksessa toimiva koulu.

Koulurakennus ja vuonna 1935 valmistunut siipiosa oli peruskorjattu edellisen kerran noin 50 vuotta sitten.

Oppilaat olivat mukana suunnittelemassa pihan toiminnallisuuksia. Yksi lopputuloksista on pihalle tehty pelilauta.
Kuva: Hemsö

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.