Uudistettavan Stoan arkkitehtuurikilpailu etenee

Kollaasikuva ehdotuksista. Kuva: Kilpailijat / Annina Vainio, Helsingin kaupunki

Kansainvälisen kilpailun ensimmäinen vaihe on ohi ja toinen vaihe alkaa syksyllä.

Itäkeskuksessa sijaitsevan kulttuurikeskus Stoan arkkitehtuurikilpailun ensimmäisen vaiheen seitsemän kilpailuehdotusta julkaistiin 15. kesäkuuta.

Ehdotukset olivat nähtävillä ja kommentoitavana kilpailun verkkosivuilla 6. heinäkuuta saakka.

Stoan perusparannuksen ja laajennuksen suunnittelusta on käynnissä kaksivaiheinen arkkitehtuurikutsukilpailu.

– Tavoitteena on kehittää Stoasta entistä toimivampi, avoimempi ja vetovoimaisempi kulttuurikeskus, joka palvelee monipuolisesti alueen asukkaita ja koko kaupunkia. Kilpailussa on mukana osallistujia Suomesta, Tanskasta, Norjasta ja Yhdysvalloista.

Stoan laajennusosaan on tulossa muun muassa Stoan odotettu uusi suuri sali, joka mahdollistaa entistä monipuolisemman ohjelmiston ja vahvistaa Stoan asemaa kulttuurin näyttämönä Itä-Helsingissä.

Nykyisen Stoan tilat huomioidaan suunnitelmissa niin, että rakennuksen arvot ja ominaispiirteet säilyvät. Yhdessä laajennusosan kanssa ne muodostavat tulevaisuuden Stoan.

Arkkitehtuurikilpailun ensimmäisen vaiheen ehdotuksista annetut kaupunkilaisten arviot toimitetaan tuomaristolle.

– Tuomaristo tarkastelee kohdetta monesta eri näkökulmasta. Kilpailuehdotuksen tulee olla paitsi arkkitehtonisesti korkeatasoinen myös kilpailun tavoitteiden ja suunnitteluohjeiden mukainen. Tuomaristo arvioi kohteista muun muassa tilojen toiminnallisia ominaisuuksia, kuten tilojen monikäyttöisyyttä ja muunneltavuutta, arkkitehtonista pääideaa ja sitä, kuinka rakennustapa kunnioittaa ympäristöä, kertoi kaupunkiympäristön toimiala.

Kilpailun toiseen vaiheeseen kutsutaan mukaan tuomariston kehityskelpoisimmiksi arvioimien ehdotusten suunnitteluryhmät tai -yhteenliittymät.

Jatkoon pääsevät kilpailuehdotukset julkaistaan 17. syyskuuta 2026.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.