Useat kadut saavat uuden asfaltin Pakilassa ja Oulunkylässä

Kadun asfaltointia Vilhovuorenkadulla. Kuva: Elli Pukkinen.

Helsingin kaupungin loppukevään ja kesän 2023 päällystystyöt ulottuvat myös Pakilaan ja Oulunkylään.

Kesän saapuessa myös katujen asfaltoinnit alkavat.

Helsingissä päällystetään uudelleen useita katuja ympäri kaupunkia.

Kaupungin uudelleenpäällystysohjelma sisältää ajoratojen sekä jalankulku- ja pyöräilyväylien asfaltit ja kiveykset.

Päällystykset on aloitettu toukokuun alussa, ja ne jatkuvat kesän ajan.

Ennen päällystyksiä kaduille tulee siirtokehotuskyltit, jotta kaduilla ei ole pysäköityjä autoja töiden aikana.

Töiden aluksi vanha asfaltti jyrsitään pois, minkä jälkeen kaduille tehdään uudet päällystykset ja tiemerkinnät.

– Työt pyritään saamaan valmiiksi kussakin paikassa noin kahdessa viikossa. Sää ja mahdolliset konerikot voivat pidentää työhön kuluvaa aikaa, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.

Länsi-Pakilassa uuden asfaltin saavat Jakokunnantie liittymävälillä Alkutie – Osuuskunnantie sekä Sysimiehentie Halkosuontien ja Miilutien välillä.

Oulunkylässä uuden asfaltin saavat Ruutanatie ja Ruutanakuja. Lisäksi päällystetään Satulasepäntie liittymävälillä Mäkitorpantie – Paturitie sekä Oulunkyläntie Pohjolankadun ja Maaherrantien välisellä osuudella.

Paloheinän puolella päällystetään Raiviontie ja Saramäentie liittymävälillä Sysimiehentie – Sysimiehenpolku.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.