Helsinki aikoo kunnostaa Meri-Rastilan länsiosan aukioita ja liikenneyhteyksiä sekä uudistaa alueella sijaitsevan Haruspuiston.
Kaupunki on laatinut alueelle katu- ja puistosuunnitelmaluonnokset, joita esiteltiin yleisölle verkkotilaisuudessa kesäkuussa.
Suunnitelmat koskevat kahtatoista katua ja kahta torialuetta, Haruspuistoa sekä metroaseman ympäristöä. Katujen ja puiston suunnittelu liittyy Meri-Rastilan kaupunkiuudistukseen ja tulevaan täydennysrakentamiseen. Kaupungin mukaan tavoitteena on parantaa Meri-Rastilan viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta.
Esimerkiksi alueen jalankulku- ja pyöräliikenteen turvallisuuteen panostetaan rakentamalla yksisuuntaisia pyöräteitä ja selkeyttämällä risteysalueita.
Alueelle suunnitellaan myös muutamia uusia katuja, kuten Levankikuja, Jaluskuja ja Fokkapolku.
Meri-Rastilan länsiosan katujen varsille tulee viherkaistoja ja istutusalueita, joilla lisätään alueen viihtyisyyttä sekä luonnon monimuotoisuutta ja sopeutumiskykyä esimerkiksi rankkasateiden varalle.
Fokkatorille lisätään kukkivia puita, uusia istuskelualueita ja uudistettu valaistus. Meri-Rastilan tori uudistuu merkittävästi, kun alueelle tulee oleskelua, uutta kasvillisuutta, meriaiheisia välineitä ja sumusuihkuja.
Haruspuistoon on tarkoitus rakentaa uusi leikkipuisto, oleskelualue, monitoimikenttä ja koirapuisto.
Lisäksi puistoon tulee kuntoilualue ja pallottelualue koripallokoreineen. Nykyistä skeittipaikkaa kunnostetaan ja laajennetaan.
– Turvallisuudentunnetta puistossa pyritään lisäämään muun muassa valaistuksella ja reittien suunnittelulla. Toiminnot sijoitetaan puiston tasaisille ja avoimille alueille, jolloin olemassa olevaa puustoa saadaan säilytettyä mahdollisimman paljon. Puiston peruskorjaus alkaa alustavien arvioiden mukaan ensi vuonna, tiedotti kaupunki.
Tavoitteena on, että myös katujen rakentaminen voisi alkaa alustavan aikataulun mukaan talvella 2025.
