Helsingin matkailusäätiön teettämään kyselytutkimukseen osallistui noin tuhat kaupunkilaista. Vastauksissa korostuu helsinkiläisten positiivinen suhtautuminen matkailuun.
Peräti 78 prosenttia helsinkiläisistä on ylpeitä kotikaupungistaan matkailukohteena, selviää Helsingin matkailusäätiön teettämästä tuoreesta tutkimuksesta.
Helsinkiläiset kokevat matkailun vaikutukset pääosin myönteisenä, erityisesti talouden ja kulttuurielämän kannalta.
Huoli matkailun vaikutuksista paikallisiin on kuitenkin pienessä kasvussa: paljon tai jatkuvaa haittaa matkailusta kokevien osuus on kasvanut 5 prosentista 10 prosenttiin vuoden 2023 tutkimuksesta.
Epäsiisteys ja roskaaminen ovat huolenaiheista merkittävimmät, kun taas tungos ei ole vastauksien perusteella enää yhtä suuri ongelma kuin aiemmin.
Helsinkiläisten matkailumyönteisyys on kasvussa: 71 prosenttia kannattaa matkailijoiden houkuttelemista Helsinkiin, mikä on hieman enemmän kuin vuoden 2023 tutkimuksessa.
Myös auttamishalu on nousussa – 78 prosenttia kertoo auttavansa ja opastavansa matkailijoita mielellään. Vuonna 2023 vastaava osuus oli 73 prosenttia.