Helsingin kaupunginhallitus päätti 10. maaliskuuta esittää kaupunginvaltuustolle Keski-Pasilan tornialueen länsiosan asemakaavan muutosehdotuksen hyväksymistä.
Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa neljän tornitalon rakentaminen nykyiselle joutotontille, joka sijaitsee Pasilan rautatieaseman ja Pasilansillan eteläpuolella.
Tornitaloista korkein sijoittuu kaavaehdotuksessa lähimmäksi Pasilan asemaa Pasilansillan ja Veturitien varteen. Tämän toimistorakennuksen korkeus Veturitien tasolta on noin 120 metriä. Kolme muuta matalampaa tornitaloa on mahdollista rakentaa pääasiassa asuntokäyttöön, mutta myös esimerkiksi hotellitoiminta on mahdollista.
Toteutuessaan kaavaehdotus tuo Keski-Pasilan tornialueen länsiosaan arviolta 1 100 asukasta ja 2 200 työpaikkaa.
– Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että Pasila vahvistuu ja tiivistyy Helsingin keskustamaisena alueena, ja alueelle syntyy lisää asuntoja ja toimitilaa. Tornit täydentävät jo kaavoitetun tornialueen keskiosan toimistotornin mukaista korkean rakentamisen vyöhykettä ja luovat uuden tornirakennusten siluetin kaukomaisemaan, kerrotaan kaupunginhallituksen hyväksymässä esityksessä.
– Ratkaisu tuo myös vehreyttä ja uusia jalankulun reittejä alueelle sekä elävöittää olevia katuympäristöjä.