Nyt puhutaan paljon etenkin julkisissa kulkuvälineissä tapahtuvasta syrjinnästä. Ulkomaalaistaustaiset kertovat saaneensa osakseen alatyylistä nimittelyä, heidän viereensä ei istuta busseissa tai metroissa ja onpa tappouhkauksiakin tullut. Muistan itse erityisen hyvin tarinan kantasuomalaisesta naisesta, joka joutui solvauksien kohteeksi silmien karsastuksen takia. Ja muistan naisen, joka sai bussissa pahan paniikkikohtauksen ja jota menin omaksi yllätykseksenikin rauhoittelemaan.
Miksikö? Siksi, että olen itse joutunut paniikin kourissa nimitellyksi vuosia sitten. Tämä nainen oli kysynyt kuljettajalta, menisikö bussi tietyn kaupunginosan ohi ja tätä oli eräs toinen kanssamatkustaja naureskellut. Näkeehän sen nyt linjakilvistäkin! Sitä vaan ei tämä kohtauksen saanut ollut tullut huomanneeksi. Itse jouduttuani syrjinnän kohteeksi olisin ollut enemmän kuin kiitollinen, mikäli yksikin ympärilläni olleista lukuisista ihmisistä olisi pitänyt puoliani ja tullut juttelemaan, koska menin tuolloin täysin lukkoon. En ollut provosoinut ketään millään tavoin, mutta vieressäni istuvat ulkomaalaistaustaiset henkilöt alkoivat arvostella tekemisiäni ja ulkonäköäni.
En väitä, että suomalaiset olisivat täysin viattomia, mutta sen sijaan, että keskityttäisiin pelkästään suomalaisten ulkomaalaisia kohtaan harjoittamaan syrjintään, pitäisi keskittyä myös siihen, mitä kantasuomalaisetkin kokevat toisten kantasuomalaisten ja jopa maahanmuuttajien taholta. Kaikenlainen herjaaminen on ihan yhtä lailla väärin. Meillä kaikilla on yhtäläinen vastuu siitä, miten kohtelemme toisiamme, mutta edelleen löytyy erilaisia ”ryhmittymiä”, joiden syrjintään on yhteinen, sanaton hyväksyntä, kuten ylipainoiset ja yksinhuoltajaäidit, ja sitten niitä, joita ei saa syrjiä tai joutuu iltapäivälehtiä myöten parjatuksi somehylkiöksi, jonka pitäisi opetella tapoja.
Väkisinkin mieleen nousee ajatus siitä, miksi toista saa syrjiä siinä missä jotakuta muuta ei. Ovatko ruumiilliset piirteet tai elämäntilanne oikeutus haukkumiselle? Miksi olisivat? Yksinhuoltajaäiti on voinut haksahtaa vääränlaiseen kumppaniin, kuten jokainen ainakin kerran elämässään, saanut lapsen ja jättänyt kumppanin omista syistään tai sitten tullut jätetyksi. Ylipainoinen saattaa puolestaan olla masentunut, joka ahmii ahdistukseensa niin ikään omista syistään tai – mikä on sosiaalisesti ehdottoman kiellettyä – on ylpeä omista kiloistaan. Yksinhuoltajan tulisi ihannetilanteessa nostaa sosioekonomista asemaansa välttääkseen syrjityksi tulemisen ja ylipainoisen laihduttaa oman parhaansa takia ja saadakseen nälvimisen loppumaan.
Siis anteeksi mitä? Minulle ei kuitenkaan ainakaan mene hetkeäkään läpi se ajatus, että herjaamisella koetettaisiin saada hyvää aikaan. Suurin osa herjaajista kun todennäköisesti kulkisi maassa makaavan laitapuolen kulkijan ohi silmääkään räpäyttämättä. Itsepä on tilansa aiheuttanut, joten siinä kärsikööt. Ja silmien karsastuksesta kärsivä voi aina oikaista silmänsä, muuttua normaaliksi ja ei-kiusatuksi. Hyväähän tässä tarkoitetaan! Siis ihan todellako?
Missä muuten on se muiden ihmisten vastuu tällaisissa tilanteissa? Niiden, jotka istuvat vieressä ja kuulevat herjaamisen tekemättä sille mitään? Mikäli kiusaamisen kohde omaa jo valmiiksi huonon itsetunnon, varsinkin tällöin hän voi kuvitella, että kaikki ajattelevat samalla tavoin kuin herjaaja ja että herjaaja on ainoa, joka siitä viitsii sanoa ääneen. Olen itsekin nähnyt useita tällaisia tilanteita uskaltamatta puuttua niihin, koska olen pelännyt joutuvani itse herjatuksi. Häpeän omaa pelkuruuttani noissa tilanteissa ja tiedän sen, minkä kaikkien pitäisi ottaa huomioon: sen, että herjattu on ehkä saattanut koko ikänsä kuulla jostain tietystä piirteestä, kuten siitä ylipainosta. Joka päivä, monissa eri tilanteissa. Hänen päähänsä on iskostettu se ajatus, että hänessä on jotain niin pahasti vialla, että siitä pitää jo kanssaihmistenkin huomautella. Ihmettelenkin sitä, että olipa kyseessä sitten piirre, jolle ihminen voisi halutessaan tehdä jotain tai piirre, jolle ei parhaalla tahdollakaan voi mitään, onko oikein herjata tai kuunnella vieressä tekemättä mitään?
Itsekkyyttä on maailmassa jo muutenkin liikaa.
