
Skanska ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ovat sopineet Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK1:n saneerauksesta.
Kyseessä on laitoksen toiminnan tehostamisen kolmas vaihe.
Laitos sijaitsee Länsi-Helsingin Kuninkaantammessa.
Urakka käynnistyy toukokuussa ja valmistuu vuonna 2026 alkukeväällä.
Urakka koskee Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK1:n selkeytys- ja suodatusosastoa, kalkkiveden valmistusta ja näihin liittyviä toimintoja.
Kalkkikivirouheelle rakennetaan varastosiilot, ja hiekkasuodatus muuttuu hiekkakalkkikivisuodatukseksi.
– Pitkäkosken laitoksen toiminnan tehostamisella varmistamme laadukkaan juomaveden, turvaamme vesihuollon toimintavarmuutta ja varaudumme väestömäärän kasvuun pääkaupunkiseudulla. Mittavassa saneeraushankkeessa uusitaan prosessinosia, poistetaan tuotannollisia pullonkauloja, korvataan ikääntyneet laitteet ja menetelmät uusilla sekä mahdollisuuksien mukaan nykyistä energia- ja ympäristötehokkaammilla ratkaisuilla, kertoo tiedotteessa osastonjohtaja Veli-Pekka Vuorilehto HSY:stä.
Saneerauksen myötä laitoksen vedenpuhdistuskapasiteetti kasvaa ja prosessi tehostuu. Pitkäkoskesta tulee Suomen suurin vedenpuhdistuslaitos, jossa tuotettua vesijohtovettä käytetään Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa.